Mistä motivaatiota?
Julkaistu 23.08.2006

Ihminen motivoituu unelmista ja positiivisista tulevaisuuden visioista. Laihduttajalla on mielikuva siitä, mitä hyviä asioita laihdutus toisi tullessaan. Voi myös olla muistikuva aikaisemmasta hoikasta painosta, mitä myönteistä siihen liittyi. Monilla voi olla tavoitteena terveydentilan parantaminen, kipujen vähentäminen ja kunnon kohottaminen. Toisilla voi olla unelma harrastuksesta, joka onnistuu paremmin hoikempana, vaikkapa sukeltamisesta tai laskettelusta. Monet naiset unelmoivat kauniista vaatteista ja keventyneestä olemuksesta.
Nämä positiiviset mielikuvat, liittyivät ne sitten mihin asiaan tahansa, tekevät tavoitteen niin kiinnostavaksi, että sen eteen kannattaa tehdä töitä. Näitä visioita kannattaa pitää mielessä, kun tekee syömistä koskevia valintoja.
Onnistuminen
Toinen motivaatioon vaikuttava asia on onnistumisen usko. Tämä onkin ongelmallisempi asia. Jos takana on monta epäonnistunutta laihdutusyritystä tai uudelleenlihomista laihtumisen jälkeen, voi onnistuminen tuntua mahdottomalta. Painonhallintaa on viisaasti verrattu polkupyörällä ajon opetteluun. Tarvitaan usein monta ojaan ajoa tai kaatumista, ennen kuin pyörä pysyy vakaasti tiellä. Kysymys on siis oppimisprosessista, epäonnistuneet laihdutusyritykset voidaankin nähdä tärkeinä oppimiskokemuksina, jotka lopulta auttavat tavoitteen saavuttamisessa. Laihduttajan ei tarvitse kysyä: "Mikä minussa on vikana, kun en onnistu?" vaan: "Mitä käyttämässäni menetelmässä on ollut minun kohdallani toimimatonta, kun en ole onnistunut, mitä voisin tehdä toisin, mitä muuta voisin kokeilla, joka toimisi kohdallani paremmin?"
Osatavoitteet

Usein motivaatio säilyy paremmin, kun pilkkoo lopullisen tavoitteen osatavoitteiksi. Näin saadaan unelma lähemmäksi ja nopeammin onnistumisen elämyksiä. Voi vaikka ottaa tavoitteeksi yhden laihtumiseen tähtäävän elämänmuutoksen, ja kun on saanut sen toimimaan pysyvästi, voi palkita itseään onnistumisesta. Tämä voi motivoida seuraavaan muutokseen jne.
On myös tärkeää kuvata unelmansa konkreettisesti muutenkin kuin tavoitepainona, osa unelmaahan voi toteutua jo ennen kuin toivottu paino on saavutettu, esim. kunto ja terveys voivat huomattavasti kohentua liikunnan ansiosta, vaikka ylipainoa vielä olisikin.
Motivaation vihollinen on mustavalkoinen ajattelu: "Laihdutus onnistuu joko täydellisesti tai ei ollenkaan". Jos yhtenä päivänä tulee poikettua linjasta, voi koko projektin heittää roskakoppaan. Näinhän se ei onneksi ole, vaan niin kuin muutenkin elämässä, tulee välillä epäonnistumisia, ja silti projekti voi kokonaisuutena onnistua riittävän hyvin.
Repsahdusten hallinta
Muutama repsahdus ei kokonaisuuden kannalta merkitse juuri mitään. Sopivan painon ja oikeiden elintapojen säilymiselle on olennaisen tärkeää se, miten käyttäydymme ja reagoimme tilanteisiin, jossa paino tai elintavat eivät olekaan sitä mitä on tavoiteltu tai unelmoitu. Unelmien romahtaminen on kova juttu, mutta vielä paljon pahempaa on, jos romahduksen annetaan muuttua totaaliseksi katastrofiksi.
Painon seurantasivu
Ruokahalun hillintä