Masennusklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Masennusklinikka Masennusklinikka tarjoaa tietoa, kuinka tunnistat masennuksen oireet ja syyt sekä hoidat mielialaongelmia oikein.

Masennuksen esiintyvyys ja syyt

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Voiko Facebook aiheuttaa masennusta?

Julkaistu 13.12.2011

Masennus voi johtua monesta melko yllättävästäkin syystä. Näitä listaa Health.com.

Suomessa masennus on kansanterveydellisesti iso ongelma. Depressiosta kärsii noin viisi prosenttia väestöstä.

On hyvä muistaa, että masennus ei tyypillisesti johdu suoraan jostakin konkreettisesta syystä, kuten esimerkiksi rahavaikeuksista tai ongelmista läheisten kanssa. Masennus on sairaus. Esimerkiksi suru läheisen kuoleman jälkeen on normaalia, ei välttämättä masennusta.

Health.com listaa kuitenkin yllättäviä siivittäjiä masennukselle näin:

1.Kesä

Kaamosmasennuksesta kyllä puhutaan, mutta joihinkin masennus iskee kesällä. Ihmisellä voi olla vaikeuksia sopeutua vaihteleviin vuodenaikoihin.

2.Asuinpaikka

Urbaanissa kaupunkiympäristössä asuvalla on 39 prosenttia suurempi riski mielialahäiriöihin kuin maaseudulla asuvilla. Masennuksessa on myös maakohtaisia eroja. Suomessa masennuksesta kärsii noin viisi prosenttia väestöstä.

3.Tupakointi

Oliko ensin muna vai kana? Tupakoinnin ja masennuksen kohdalla kiistely jatkuu. Joka tapauksessa nikotiinin on huomattu vaikuttavan aivojen toimintaan, ja tätä kautta tupakalla voi olla vaikutusta masennukseen. Savuttomuus voi auttaa aivojen kemikaaleja tasapainoon.

4.Huonot unitavat

Jos jatkuvasti tinkii unistaan, saattaa altistaa itsensä masennukselle. Vuonna 2007 tehdyssä tutkimuksessa terveet tutkittavat altistuivat univajeelle. Heille näytettiin hämmentäviä kuvia, ja silloin heidän aivonsa näyttivät toimivan aktiivisemmin kuin vertailuryhmällä. Sama aivojen reaktio toistuu myös masennuspotilailla.

5.Facebook

Joskus puhutaan jopa Facebook-depressiosta. Liika ajanvietto netissä, esimerkiksi Facebookissa voi useiden tutkimusten mukaan kytkeytyä yhteen masennuksen kanssa varsinkin teini-ikäisillä ja esiteineillä. Nettiaddikteilla voi olla vaikeuksia tosielämän ihmissuhteissa, ja he voivat kokea yksinäisyyttä. Heidän näkemyksensä oikeasta maailmasta voi olla epärealistinen.

Vuonna 2010 julkistettu tutkimus paljastaa, että 1,2 prosenttia 16-51-vuotiaista vietti kohtuuttomasti aikaa netissä, ja heillä masennusluvut olivat isommat kuin muilla. Ei kuitenkaan ole todisteita siitä, aiheuttaako liika netinkäyttö masennusta vai käyttävätkö masentuneet nettiä enemmän kuin muut.

Lue lisää:
Masennus vie eläkkeelle asiantuntijanaisia
Läheisen masennus koskettaa monia - näin voit auttaa
Masennuksella voi olla todella vakavia seurauksia
Viisi nuorta joka päivä
Miten selätät masennuksen puolessa tunnissa?







Arvostele artikkeli
3.0 (3 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (2)
Näytä kommentit

do something (vieras)

13.02.2012 12:52

 

ei naamakirjassa mitää vikaa oo ! jos jotaa särkee päätä menköö ulos ottamaa raitista ilmaa...! ,,/ hell yeah !

 


Realisti (vieras)

14.12.2011 07:04

 

Voi, viimeistään silloin kun tajuaa että henkilötietojasi myydään eteenpäin.

 


Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Blogi" (kohta 9)

Varmistus:

tutustu Masennusklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot