Perustietoa luustosta
Julkaistu 01.04.2008
Luu on kokonaisuudessaan hyvin
erikoislaatuista kudosta. Se on nimittäin koko ajan rakenteellisesti
muutoksessa. Luuta hajottavat pikkuhiljaa ns. luunsyöjäsolut eli osteoklastit
ja toisaalta niiden liuottaman onkalon täyttävät luuta muodostavat solut eli
osteoblastit. Tietyissä tilanteissa tämä luun aineenvaihdunta kiihtyy, mutta
pääsääntöisesti se on suhteellisen tasaista läpi elämän.
Tällaisia kiihtyneen aineenvaihdunnan
vaiheita ovat lapsuudessa ja nuoruudessa luuston kasvuvaihe ja erityisesti
murrosikään liittyvä kasvupyrähdys, mikä keskeisesti liittyy hormonaalisen
toiminnan käynnistymiseen. Silloinhan luun luumassan kasvu on erityisen
voimakasta. Myös kaikki hormonaaliset muutokset myöhemminkin elämän aikana
vaikuttavat voimakkaasti. Päinvastainen luun reagointi tapahtuu naisten
kohdalla munasarjojen poiston ja vaihdevuosien yhteydessä estrogeenitason
laskiessa. Näissä tilanteissa luuta häviää. Kaikki tällaiset kiihtyneen
aineenvaihdunnan jaksot näyttävät selvästi myös alentavan sillä hetkellä luun
lujuutta.
Luun lujuus näyttää korreloivan melko suoraan
luun määrään. Luun määrän väheneminen
syystä tai toisesta johtaa luukatoon ja samalla murtumaherkkyyteen. Havainto,
että luun määrä korreloi suoraan luun mineraalitiheyteen, johti
luuntiheysmittareiden kehittämiseen. Kun
luustosta otetaan elimistön tarpeisiin lähinnä kalsiumia ja fosfaattia, se
tapahtuu pääsääntöisesti luun pintaosasta lisäkilpirauhashormonin vaikutuksesta. Luun määrä lähtee laskuun jos tätä hävikkiä ei
puolestaan korvata. Hohkaluussa, jota on
erityisen runsaasti nikamissa, tämä näkyy lamellien ja poikkihaarakkeiden
ohenemisena, jopa niiden katkeiluna. Tämä kaikki vaikuttaa nikamien rakennetta
ja kestävyyttä vähentävästi. Näin lopulta nikama löysyyttään murtuu ja painuu
kasaan.