Sokerilimut vaaraksi sydämmelle
Julkaistu 30.04.2012
Liiallinen sokeroitujen virvoitusjuomien nauttiminen on yhdistetty ylipainoon ja diabetesriskiin, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan limut saattavat vuosien varrella suurentaa myös sydän- ja verisuonitautien vaaraa. Keinotekoisesti makeutettuihin virvoitusjuomiin ei liity samaa riskiä.
Tutkimukseen osallistui 43 000 miestä, joita seurattiin yli 20 vuoden ajan, ja tuona aikana sepelvaltimotautiin sairastui tai kuoli keskimäärin yhdeksän sadasta osallistujasta, jotka joivat sokeroituja virvoitusjuomia 6–7 kertaa viikossa. Tämä oli kolme tapausta enemmän kuin osallistujilla, jotka eivät juoneet lainkaan sokerilimuja. Seurannan aikana yhteensä 3 400 miestä sairastui tai kuoli sepelvaltimotautiin.
Sokeroitujen virvoitusjuomien suurkuluttajien veressä oli lisäksi vähemmän HDL-kolesterolia, joka pienentää sydänriskejä, sekä runsaammin haitallisia triglyseridi-rasvoja ja tulehdusmerkkiaineita, jotka liittyvät muun muassa sydäntautien riskiin.
Liiallinen sokerien nauttiminen on yhdistetty sydänriskeihin aiemminkin, mutta tulokset eivät silti aukottomasti osoita vaikutusten johtuvan juuri sokerista, joka virvoitusjuomissa on yleensä sakkaroosia. Nyt havaitut yhteydet eivät kuitenkaan selittyneet esimerkiksi ylipainolla, tupakoinnilla tai perimällä, jotka kaikki huomioitiin analyysissa.
Tulokset julkaistiin arvostetussa Circulation-lehdessä
Uutispalvelu Duodecim
Lähde:
circ.ahajournals.org
Lue lisää:
Hiilihapotetut virvoitusjuomat lisäävät selvästi lasten hammaskariesta
Tutkimus: Juomat lihottavat ruokia enemmän
Virvoitusjuomat eivät aiheuta ruokatorven syöpää
Cobyright by Duodecim