Liikakiloilla luultua suurempi vaikutus terveyteen
Julkaistu 08.05.2012
Ylipainoisuus on pitkään yhdistetty sydän- ja verisuonitauteihin,
mutta tuoreen tutkimuksen mukaan liikakilojen vaikutus saattaa olla
ajateltua suurempi. Lisäksi vaikutus näyttäisi olevan muista
riskitekijöistä riippumaton.
Kööpenhaminan ja Bristolin
yliopistojen tutkijat hyödynsivät kolmessa suuressa
tanskalaistutkimuksessa kerättyjä geneettisiä tietoja, ja niiden
perusteella päättelivät ketkä osallistujista olivat perimänsä takia
alttiita ylipainoisuudelle. Tällaisia ylipainolle herkistäviä
geenityyppejä tunnetaan useita.
Huomioimalla osallistujien
geneettisen alttiuden tutkijat pystyivät sulkemaan pois monia ylipainoa
aiheuttavia seikkoja, jotka yleensä vaikeuttavat lihavuuden ja
sydänoireiden yhteyksien selvittämistä. Jos henkilön ylipaino on
kertynyt perinnöllisistä syistä, mahdolliset sydänriskit myös
todennäköisemmin johtuvat juuri ylipainosta eikä esimerkiksi sitä
aiheuttavista elintavoista.
Analyysin perusteella tutkijat
päättelivät useita lihavuusgeenimuotoja kantavien sairastuvan
sepelvaltimotautiin noin kuudenneksen todennäköisemmin kuin
osallistujien, joilla ei ole yhtäkään lihavuusgeeniä. Tämän perusteella
he laskivat neljän pisteen lisäyksen painoindeksissä nostavan vuosien
varrella sepelvaltimotaudin riskiä mahdollisesti jopa 50 prosenttia.
On
todennäköistä, että lihavuuteen liitetyt sydänvaarat seuraavat
diabeteksesta, kolesteroliongelmista ja kohonneesta verenpaineesta,
joille lihavuus altistaa ja jotka kaikki suurentavat sydän- ja
verisuonitautien vaaraa.
Tutkijoiden havainnot ovat monellakin
tapaa mielenkiintoisia, sillä ne viittaavat lihavuuden olevan
kausaalinen sydänsairauksien aiheuttaja, mutta myös osoittavat riskin
suurenevan tasaisesti ylipainon kertyessä. Näin ollen suhteellisen
vähäinenkin painonpudotus voi pienentää sepelvaltimotaudin riskiä,
tutkijat kirjoittavat.
Tutkimuksessa hyödynnettiin kaikkiaan 75
000 tanskalaisen terveys- ja perimätietoja. Heistä 11 000 oli
sairastunut sepelvaltimotautiin. Tulokset julkaisi PLoS Medicine -lehti.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: PLoS Med 2012
Copyright Duodecim 2012
Lue lisää:
Lihavuutta kannattaa hoitaa myös kirurgisesti
Ylipainoisten jälkeläiset lihavia aikuisenakin
Liikunta heikentää lihavuusgeenin vaikutusta
Lihavuusgeenit eivät yksinään tee kenestäkään lihavaa
Laihdutuslääkkeistä alle viiden kilon hyöty
Suomalaisten ylipainoisuus kasvaa koko ajan