Näissä hämmästyttävissä tilanteissa sydänkohtaukset usein yllättävät
Julkaistu 04.12.2009
Sydäninfarkti
eli sydänkohtaus on hyvin yleinen kuolinsyy. Joka vuosi Suomessa siihen kuolee
noin 13 000 ihmistä, yleisimmin Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Sydäninfarktin selkein oire on pitkittynyt rintakipu. Kipu
voi olla puristavaa, painavaa tai vannemaista. Se on yleensä ankaraa ja
samanlaisena jatkuvaa. Rintakipu voi säteillä kaulalle, hartioihin, olkavarsiin
tai ylävatsalle. Sydäninfarktin oire voi olla myös vain hengenahdistus,
pahoinvointi ja oksentelu, pyörtyminen, tajuttomuuskohtaus tai äkkikuolema.
Noin puolet sydänkohtaukseen kuolleista menehtyy kotona tai
matkalla sairaalaan. Tietyissä tilanteissa ihminen onkin alttiimpi
sydänkohtauksille. Msnbc-verkkosivusto
on listannut kenties yllättäviäkin tilannetta, joissa sydänkohtaus usein iskee.
Sydänkohtaus heti ensimmäisenä aamulla
Harvardin tutkijoiden mukaan sydänkohtauksen riski nousee 40
prosentilla aamuisin, jolloin keho erittää erilaisia stressihormoneja ja
verenpaine on koholla. Aamulla veri on myös paksumpaa, mikä johtuu lievästä
nestehukasta. Sydänkohtausriskiä voi pienentää heräämällä vähitellen
esimerkiksi herätyskellon torkku-toiminnon avulla, kertoo Msnbc.
Sydänkohtaus yllättää: heti ensimmäisenä maanantaina.
Maanantaipäiväisin sydänkohtausriski on koholla, luultavasti
johtuen töiden aiheuttamasta stressistä. Riskiä voi pienentää nukkumalla
riittävästi sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, sillä väsymys altistaa
kohtaukselle.
Sydänkohtaus yllättää: pöntöllä.
Ulostaessa ponnistaminen nostaa verenpainetta, jolloin veri
virtaa hitaammin sydämeen. Syö siis riittävästi kuituja ja vältä kovia
ponnisteluja.
Sydänkohtaus yllättää: rasvaisen ja hiilihydraattisen aterian jälkeen
Tällaiset ruoat supistavat verisuonia, jolloin tukkeumia
syntyy helpommin. Vältä kohtuuttoman suuria aterioita. Myös aspiriinia voi
nauttia ennaltaehkäisevässä mielessä.
Sydänkohtaus yllättää: fyysisen rasituksen aikana, johon ei valmistauduttu
Msnbc:n mukaan klassinen esimerkki tällaisesta tilanteesta
on lumen luonti. Kun henkilö ei ole valmistautunut fyysiseen rasitukseen,
stressihormonit iskevät ja verenpaine kohoaa, jolloin sydänkohtaus on
todennäköisempi. Liikunnan säännöllinen harrastaminen suojaa sydäntä, mutta
rasitus tulee aloittaa vähitellen.
Lue lisää:
Suolan käytön puolitus säästäisi miljoonia henkiä vuosittain
Aspiriini suojaa ensimmäiseltä sydäninfarktilta
Suodattamattomasta kahvista kaksi vaaraa sydämelle
Sydänkohtaus uusii pessimisteillä
Säännöllisesti liikkuvan sydän kestää äkkirasituksen
Keskustele:
Miten ehkäistä sydänsairauksia?