Alkoholin kohtuukäyttö auttaa sydänkohtauksen jälkeen
Julkaistu 12.04.2012
Maltillisesti alkoholia nauttivat voivat säästyä sydänsairauksilta muita todennäköisemmin, mutta myös elää pitempään sydänkohtaukseen sairastuttuaan, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimuksessa kohtuullisena pidettiin kahta alkoholiannosta päivässä.
Kaksi
lasillista päivässä juovat miehet kuolivat sydänsairauksiin noin 40
prosenttia epätodennäköisemmin ja mihin tahansa kuolemansyyhyn noin 14
prosenttia epätodennäköisemmin kuin täysin raittiit miehet. Tämä
havaittiin sydänkohtausta seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana.
Humalajuominen ja suurkulutus olivat yksiselitteisesti haitaksi.
Tulosten
perusteella vaikuttaa siltä, että pieniä kerta-annoksia säännöllisesti
nauttivat saattavat pärjätä täysin raittiita paremmin sydänkohtauksen
jälkeen. Etenkin tämä näyttäisi koskevan miehiä, jotka ovat noudattaneet
kohtuutta jo ennen sairastumistaan. Näin ollen lääkäreiden ei
välttämättä kannata puuttua sydänpotilaidensa alkoholinkäyttöön, jos se
pysyy kohtuullisena. Alan asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että
alkoholia ei silti tule suositella lääkkeeksi sepelvaltimotaudin ehkäisyyn tai hoitoon.
Tutkimus julkaistiin European Heart Journal
-lehdessä, ja se perustui yli 50 000 yhdysvaltalaismiehen aineistoon.
Miehet olivat sairastuneet ensimmäiseen sydänkohtaukseensa vuosina
1986-2006, minkä jälkeen heitä seurattiin pisimmillään kahdenkymmenen
vuoden ajan. Seurannan aikana kuoli 500 miestä. Miesten alkoholinkäyttöä
kyseltiin neljän vuoden ja muita elintapoja ja terveystietoja kahden
vuoden välein.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: European Heart Journal 2012
Copyright Duodecim 2012
Lue lisää:
Hyvä, paha alkoholi
Alkoholi aiheuttaa syöpää - jo kohtuukäyttö nostaa riskiä
Uudet testit paljastavat alkoholinkäytön jopa 3 kuukauden ajalta
Päivittäinen ja runsas alkoholinkulutus lisää eteisvärinäriskiä
Alkoholi tyhjään mahaan haitallista