Potkitko ja heittelehditkö unissasi? Syytä tupakointia ja tuholaismyrkkyjä!
Julkaistu 03.07.2012
Uuden
tutkimuksen mukaan harvinainen unihäiriö, jossa ihminen potkii, lyö tai
heittelehtii rajusti unissaan on yleisempää tupakoivilla ja niillä ihmisillä,
jotka altistuvat rajusti tuholaismyrkyille, uutisoi CBS News.
Unissapotkimishäiriötä
kutsutaan itse asiassa REM-unen käytöshäiriöksi. Tyypillisesti ihminen menettää
lihasjänteyden REM-unen aikana, mutta tätä ai tapahdu häiriöstä kärsivillä
ihmisillä, mikä saa heidät liikuttelemaan jäseniään joskus rajustikin. Tämä
saattaa toisinaan vahingoittaa vakavasti heitä itseään tai heidän kanssaan
nukkuvaa kumppania.
Häiriön arvellaan vaikuttavan ainoastaan 0,5 prosenttiin
aikuisista.Unitutkija,
lääkäri Ronald B. Postuma kertoo, ettei
tutkijoilla ole tähän mennessä ollut paljoakaan tietoa häiriön aiheuttavista
riskitekijöistä.
– Tiesimme
sen olevan yleisempää miehillä ja vanhemmilla ihmisillä. Koska häiriö on
harvinainen, siitä on ollut vaikea kerätä tietoa. Tätä tutkimusta varten
työskentelimme 13 instituution kanssa kymmenessä eri maassa saadaksemme
kokonaiskuvan häiriöstä.
Tutkimukseen
osallistui 347 ihmistä, jotka kärsivät häiriöstä sekä 347 ihmistä, joilla
häiriötä ei ollut. Lähempi tarkastelu paljasti, että häiriöstä kärsivät ihmiset
olivat 43 prosenttia todennäköisemmin tupakoitsijoita. Lisäksi havaittiin, että
häiriöstä kärsiville oli 50 prosenttia todennäköisemmin tapahtunut vakava
päävamma, joka aiheutti tajuttomuutta.
Peräti 67
prosenttia oli todennäköisemmin työskennellyt maanviljelijänä, ja yli kaksi
kertaa todennäköisemmin nämä ihmiset olivat altistuneet työssään
tuholaismyrkyille. Häiriöstä kärsivät olivat myös kouluttautuneet keskimäärin
puolitoista vuotta vähemmän kuin muut.
Asiantuntijan
mukaan neurologi voi hoitaa häiriötä lääkityksellä, kuten lihasrelaksanteilla. Lisäksi
muutokset uniympäristössä auttavat vähentämään loukkaantumisten riskiä.
Lue lisää:
10 pelottavaa unihäiriötä – osa 1
10 pelottavaa unihäiriötä – osa 2
Unihäiriö antaa sairausvaroituksen