Lomalle Eurooppaan? Tämä kortti voi säästää yllättäviltä sairaalakuluilta
Julkaistu 09.05.2011
Lomakausi lähestyy kovaa kyytiä ja ulkomaanmatkat sen myötä. Matkoille lähtijöiden kannattaa kirjoittaa muistilistaansa maitohappobakteereiden lisäksi eurooppalainen sairaanhoitokortti, ellei kyseinen kortti jo löydy lompakosta. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin lisäksi suositellaan myös matkustajavakuutuksen ottamista.
Ulkomaanreissulla sairastuminen voi käydä kalliiksi, mikäli siihen ei ole varautunut etukäteen. Espoolainen Katri Pelli-Vauhkonen oppi tämän kantapään kautta muutama vuosi sitten, kun hän Portugalissa lomaillessaan sai äkillisen, rajun silmätulehduksen ja joutui turvautumaan paikalliseen terveyskeskukseen.
– Olin ollut sukeltamassa edellisenä päivänä piilolinssit silmissä ja ilmeisesti merivesi oli sen verran likaista, että yön aikana silmät muurautuivat umpeen, kertoo Katri Pelli-Vauhkonen.
Silmätulehdukseen löytyi onneksi oikea lääke paikkakunnan lääkäriltä. Tulehdus talttui suhteellisen nopeasti eikä loma mennyt täysin pilalle.
– Meidät neuvottiin paikalliseen terveyskeskukseen, ja heti ensimmäisenä siellä kysyttiin eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Sitä ei ollut, mutta onneksi oli rahaa pankkitilillä, muistelee Pelli-Vauhkonen.
Jälkiviisaus ei paljon lohduta
Yli sadan euron suuruisen silmälääkärilaskun Pelli-Vauhkonen joutui maksamaan käteisellä. Mikäli hänellä olisi ollut eurooppalainen sairaanhoitokortti, maksu olisi ollut huomattavasti pienempi eli sama kuin paikallisten terveyskeskusmaksu.
– Sairaalassa ei käynyt mikään maksukortti, ainoastaan käteinen. Minut vietiin suurin piirtein kädestä pitäen pankkiautomaatille, Pelli-Vauhkonen kertoo.
– Kotimaassa odottikin sitten melkoinen paperityö, kun toimitin hakemukset ja kopiot Kelalle korvauksia varten. Aika paljon helpommalla olisin päässyt, jos olisi ollut eurooppalainen sairaanhoitokortti.
Myös pitkäaikaissairauksia hoidetaan eurooppalaisella sairaanhoitokortilla
Eurooppalainen sairaanhoitokortti kattaa julkisen sairaanhoidon EU- ja Eta-maissa sekä Sveitsissä, mikäli sairastuu äkillisesti tai joutuu esimerkiksi liikenneonnettomuuteen. Mutta eurooppalainen sairaanhoitokortti on tarpeellinen myös silloin, kun hoitoa tarvitaan pitkäaikaissairauden tai raskauden vuoksi.
– Astmakohtaukset ovat tyypillisiä tapauksia, jolloin ulkomailla joudutaan sairaalaan. Ja välillä synnytyksetkin, sanoo suunnittelija Sanna Kuorikoski Kelan terveysosastolta.
Eurooppalainen sairaanhoitokortti käy Euroopassa myös sellaisten yksityisten lääkäreiden vastaanotoilla ja yksityisissä sairaaloissa, jotka ovat tehneet sairausvakuutussopimuksen oleskelumaan julkisen terveydenhuollon kanssa.
Matkustajavakuutus on yhtä tärkeä kuin ennenkin
Pieniltä paikkakunnilta tai syrjäisimmistä lomakohteista ei välttämättä aina löydy yksityistä lääkäriasemaa, johon riittäisi yksityinen matkustajavakuutus. Vakavampia vaivoja ei myöskään voi aina hoidattaa yksityisellä lääkäriasemalla vaan hoito joudutaan antamaan julkisessa terveydenhuollossa esimerkiksi sairaalassa. Tällöin eurooppalainen sairaanhoitokortti helpottaa asiointia paikan päällä, eikä korvauksia tarvitse jälkikäteen hakea.
– Ilman matkustajavakuutusta ei kuitenkaan kannata matkustaa. Yksityinen matkustajavakuutus kattaa sairastumisesta johtuvat ylimääräiset matkakulut ja mahdollisesti matkatavarat. Niitä eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kata, sanoo Kuorikoski.
Mikä on eurooppalainen sairaanhoitokortti ja mistä sen saa?
- Jokainen, joka kuuluu Kelan sairasvakuutuksen piiriin, on oikeutettu samaan Kelasta eurooppalaisen sairaanhoitokortin
- Kortilla voi osoittaa sairaanhoito-oikeutensa matkustaessaan EU- ja
ETA-maissa sekä Sveitsissä, jos loukkaantuu tai sairastuu äkillisesti
- Kortti oikeuttaa sairaanhoitoon samalla hinnalla, jonka paikalliset maksavat
- Kortin voi tilata Kelasta pankkitunnuksilla osoitteesta
www.kela.fi/asiointi, puhelimitse numerosta 020 692 203 tai
perinteisellä paperilomakkeella
- Ensimmäisen tilauksen jälkeen kortti tulee automaattisesti kotiin postitse
- Eurooppalainen sairaanhoitokortti on aina ilmainen
|
Lähde: Kela
Arkistosta poimittua:
Matkalla lääkäriin
Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi tilata verkossa
Kelan internetsivuilla tietopaketti Euroopan maiden terveyspalveluista