Näin vähennät sokeuttavan sairauden riskiä
Julkaistu 17.03.2011
Säännöllisesti kalaa syövät naiset välttyvät muita todennäköisemmin silmänpohjan ikärappeumalta,
yleiseltä näkövammaisuuden aiheuttajalta. Harvardin yliopiston
tutkijoiden havainto on uusin todiste kalan ja sen terveellisten
rasvahappojen merkityksestä silmänpohjan ikärappeuman ehkäisyssä.
Yli
38 000 viisikymppisen naisen tutkimus osoitti kalaa ainakin kerran
viikossa nauttivien sairastuvan 42 % harvemmin kuin kalaa korkeintaan
kerran kuukaudessa syövien. Tämä todettiin keskimäärin kymmenvuotisessa
seurannassa, jonka aikana 240 naista sairastui silmänpohjan
ikärappeumaan.
Samanlainen yhteys havaittiin, kun tutkijat tarkastelivat paljon eikosapentaeenihappoa (EPA) ja dokosaheksaeenihappoa (DHA) ravinnostaan saavia naisia. Kyseisiä omega-3-rasvahappoja saa pääasiassa kalasta.
Jonkinasteinen
silmänpohjan ikärappeuma kehittyy yhdelle kymmenestä ja vaikea muoto
yhdelle sadasta yli 60-vuotiaasta, joten sitä ehkäisevien elintapojen
tunnistaminen voi auttaa hyvin monia. Kalan syömisen lisäksi
sairastumisriskiään voi pienentää välttämällä tupakointia.
Tulokset julkaistiin tieteellisessä Archives of Ophthalmology -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Archives of Ophthalmology 2011
Copyright Duodecim 2011
Lue lisää:
Silmänpohjan ikärappeuma
Näköhäiriöt varoittavat silmänpohjan ikärappeumasta
Luteiini saattaa suojata silmänpohjan ikärappeumalta
Tupakointi altistaa silmänpohjan ikärappeumalle