Silmien värillä yhteys ihosyöpäalttiuteen
Julkaistu 15.05.2012
Silmien värillä saattaa olla merkitystä erilaisten ihosairauksien alttiudelle, kertoo University of Coloradon tuore tutkimus. Sen mukaan sinisilmäisillä on pienempi riski sairastua vitiligoon eli valkopälveen, kun taas ruskeasilmäiset ovat muita paremmin turvassa melanoomalta.
Nature Genetics –lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin eurooppalaisista suvuista periytyneiden henkilöiden alttiutta vitiligolle. Tutkijat löysivät 13 uutta geeniä, jotka altistavat pigmenttihäiriölle. Vajaasta 3000 tutkimukseen osallistuneesta, vitiligosta kärsivästä henkilöstä 27 prosentilla oli siniset tai harmaat, 43 prosentilla vaalean- tai tummanruskeat ja 30 prosentilla vihreät tai pähkinänväriset silmät. Löydökset olivat erikoisia, sillä koko väestön samoista eurooppa-sukuisista henkilöistä 52 prosentilla on siniset tai harmaat silmät, 22 prosentilla vihreät ja 27 prosentilla ruskeat.
Tutkimus keskittyi pääasiassa vitiligon tutkimiseen, mutta tulosten huomattiin koskevan myös melanoomariskiä. Professori Richard Spitz kertoi Medical Xpressille, että geneettisesti vitiligo ja melanooma ovat joiltain osin vastakohtia.
- Samoista geneettisistä variaatioista tietyt saavat ihmisen alttiimmaksi vitiligolle, mutta samaan aikaan ne laskevat melanoomariskiä ja toisinpäin. Koska vitiligo on autoimmuunisairaus, joka hyökkää pigmenttisoluja vastaan, uskomme, että se siinä tehostuu kehon oma kyky tuhota myös melanoomasoluja.
Toisin sanoen ruskeasilmäiset, jotka prosentuaalisesti kärsivät todennäköisemmin vitiligosta, ovat paremmin turvassa melanoomalta.
Lähde: Medical Xpress
Lue lisää:
Naiset selviävät melanoomasta miehiä paremmin
A-vitamiini estä melanoomaa
Mikä on ihosyöpä?