Lastenlääkäri

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Lapsen ihon hoito ja tavallisimmat ihotaudit

Julkaistu 28.11.2005
Vauvan ihon hoito
Leikki-ikäisen ja koululaisen ihon hoito
Murrosikäisen ihon hoito
Märkärupi
Karvatupen tulehdus
Suupielen haavaumat
Yskänrokko
Syylät
Ontelosyylät eli molluskat
Sammas
Ihon sieni-infektiot


Ihon hoito

Vauvan ihon hoito

Vastasyntyneen iho on ohut ja ihon solut ovat heikosti kiinni toisissaan. Hikirauhaset ovat kehittymättömät ja hikoilu on vähäistä. Tämän vuoksi iho on herkkä ulkoisille ärsykkeille. Vastasyntyneen iho alkaa hilseillä 1-2 vuorokauden iässä, ja tähän voi liittyä näppylöitä. Kuivaa hilseilevää ihoa voidaan hoitaa perusvoiteilla ja lastenöljyillä. Vaipat ja vaatetus voivat myös aiheuttaa vauvan iholle punoitusta ja karheutta. Näille alueille ja taipeisiin voidaan hoitojen yhteydessä ja pesun jälkeen käyttää perusvoiteita. Iho kärsii liiallisesta pesusta. Vastasyntyneen kylvetys 1-2 kertaa viikossa riittää, eikä siinä yleensä tarvita pesuaineita, kunhan alapää pestään ja kuivataan hyvin ulostamisen jälkeen. Kuivaihoista vauvaa tulee kylvettää harvemmin ja kylpyveteen on hyvä lisätä kylpyöljyä. Vauvaikäiset sietävät saunan kuumuutta huonosti. Minuutin - parin jaksoa lauteilla ei yleensä kannata ylittää, jos lapsi tuntuu ylipäätään saunassa viihtyvän.

Leikki-ikäisen ja koululaisen ihon hoito

Terveen lapsen iho ei yleensä tarvitse mitään voiteita. Vähäiset punoitukset häviävät tavallisesti itsestään. Terveihoiset lapset pestään pelkällä vedellä. Pesuainetta voidaan kuitenkin käyttää likaisille alueille. Hiusten pesuun käytetään joko pelkkää vettä tai mietoja shampoita. Lapsille ja herkälle iholle tarkoitetut tuotteet kuivattavat ihoa vähemmän kuin tavalliset pesuaineet. Kuivaihoiselle lapselle voidaan saippuan asemasta pesuaineena käyttää myös perusvoidetta. Pesujen jälkeen iho on syytä kuivata huolellisesti ja kuiville ihoalueille sekä taivekohtiin levitetään perusvoidetta. Leikki-ikäisen lapsen saunomiseen ei ole estettä, kunhan muistetaan, että lapsen lämmönsietokyky on vielä huono.Tärkeää on antaa lapsen saunoa oman halun ja aikataulun mukaisesti; lasta ei pidä pakottaa lauteille eikä vaatia löylyssäolon pitkittämistä yli lapsen oman viihtymisen.

Murrosikäisen ihon hoito

Esipuberteetissa hien- ja talineritys alkaa hormonaalisista syistä kiihtyä ja murrosiässä eritys saavuttaa aikuisen tason. Ihon säännöllinen pesu on tarpeen. Peseytymisessä voidaan käyttää saippuaa tai suihkugeelejä, herkkäihoisella mietoja pesuaineita. Atooppisilla lapsilla ja peseytymisen ärsyttäessä ihoa riittää usein vain nopea suihkutus.

Akne on nuoruusiän yleisin ihosairaus, jossa sarveistulpan muodostuminen karvatuppiaukkoon johtaa komedon muodostumiseen. Karvatupessa viihtyvät bakteerit aiheuttavat varsinaisen tulehtuneen finnin. Lievän aknen hoidossa riittää pelkkä paikallishoito, jossa usein toistuvalla pesulla pyritään estämään komedomuodostusta ja vähentämään tiettyjen bakteerien määrää iholla. Lisäksi paikallishoidossa voidaan käyttää bakteerien kasvua estäviä voiteita ja geelejä. Vaikeassa aknessa sisäisenä hoitona tulee kysymykseen pitkäaikainen antibioottihoito (tetrasykliini) tai ihotautilääkärin määräämä ihon sarveistumista voimakkaasti estävä A-vitamiinihappojohdos.

Lasten tavalliset ihotaudit

Märkärupi

Märkärupi (impetigo) on streptokokki- tai stafylokokkibakteerin aiheuttama ihon pinnallinen tulehdus. Sen tavallisimpia esiintymispaikkoja ovat suupielet, sierainten ympärys, pakaraseudut ja raajojen iho. Punoittavalle iholle kehittyy rikkoutuvia vetistäviä rakkuloita, joiden bakteerimassa kuivuessaan muodostaa kellertävän ruven. Märkärupea tavataan enimmäkseen alle 10-vuotiailla lapsilla. Tauti leviää nopeasti ja tarttuu helposti.

Märkäruven paikallishoito käsittää rupien irrottelun joko pesten tai liottaen, kuivauksen ja voitelun antibioottisalvalla. Hydrokortisoni lisää paikallisantibiootin tehoa erityisesti, jos lapsella on atooppinen ihottuma tai iho on voimakkaasti tulehtunut. Sisäinen antibioottihoito on tarpeen, jos ihottuma leviää nopeasti, se on laaja, siihen liittyy yleisoireita tai ihottumaa on runsaasti kasvoissa. Tällöin ensisijainen lääke on kefalosporiiniryhmän antibiootti.

Karvatupen tulehdus

Karvatupentulehdus (follikuliitti) on stafylokokkibakteerin aiheuttama mätäpää karvatupessa. Karvan ympärille ilmestyy aluksi pieni märkärakkula, jonka ympäristö punoittaa ja turpoaa. Karvatupentulehdusta esiintyy hiuspohjan, häpykarvoituksen tai muun tiheän karvoituksen alueella. Se on harvinainen ennen murrosikää ja esiintyy tavallista useammin diabeetikoilla. Hoidoksi riittää tavallisesti paikallishoito desinfioivilla pesuilla ja antibioottivoiteella. Laaja-alaiseen huonosti paranevaan karvatupentulehdukseen voidaan käyttää sisäistä antibioottia.

Suupielen haavaumat

Suupielien haavautuminen (cheilitis angularis) on lapsilla yleistä syvästä huulipoimusta ja huulien jatkuvasta lipomisesta johtuen. Stafylokokkibakteeri viihtyy ja lisääntyy hyvin haavaumissa ja huulipoimuissa. Lisäksi haavaumissa on usein mukana sieni-infektio. Tautia pidetään joskus virheellisesti B-vitamiinin puutoksena. Suupielien haavautumien hoitoon käytetään bakteeri- ja hiiva-antibioottia sisältävää voidetta.

Yskänrokko

Yskänrokko (Herpes simplex) on viruksen aiheuttama uusiutuva ihon rakkulatauti. Se tarttuu useimmiten jo lapsuudessa, mutta aiheuttaa tällöin näkyviä oireita vain harvalla. Virus kulkeutuu paikalliseen ääreishermoon ja jää sinne pysyvästi; virus aktivoituu uudelleen elimistön puolustusmekanismien tilapäisesti heikentyessä esimerkiksi infektion tai auringonoton seurauksena. Tauti esiintyy tavallisimmin huulissa ja lähiympäristössä, joihin edeltävän kutinan ja kuumotuksen jälkeen ilmestyy kirkkaita rakkuloita. Rakkulat samentuvat, kuivuvat ja parantuvat pois noin viikossa. Paikallista yskänrokkoa ei tarvitse hoitaa. Sen puhkeamista voidaan kuitenkin hidastaa ja voimakkuutta vähentää paikallisella asikloviirivoiteella. Voidetta laitetaan heti ensioireiden ilmaannuttua viisi kertaa päivässä viiden vuorokauden ajan. Laaja-alainen herpes, yleistyvä herpes ja aivan pienten lasten herpes hoidetaan sisäisellä asikloviirilla.

Syylät

Syylät ovat syyläviruksen aiheuttamia ihon sarveistumamuutoksia. Niitä esiintyy yleisimmin käsissä ja jaloissa leikki- ja kouluikäisillä lapsilla. Sormissa ne ovat ihon tasosta kohoavia, mutta kasvavat jalkapohjissa ihon sisällä. Jos syylä ei häviä itsestään kuudessa kuukaudessa, se voidaan yrittää poistaa. Tehokkain hoito on paikallispuudutuksessa suoritettava syylän kauhaaminen, jonka jälkeen syntyneen ontelon pohja "poltetaan". Pienien syylien hoidossa päästään hyvään tulokseen jäädyttämällä syylä nestetypellä tai hiilihapolla. Syylävoiteiden hoitoteho huolellisestakin sarveistuneiden pintakerrosten poistosta huolimatta on vähäinen.

Ontelosyylät eli molluskat

Ontelosyylä (molluscum contagiosum) on viruksen aiheuttama yleinen lasten ihosairaus. Se on ihon värinen, puolipallon muotoinen muutaman millin läpimittainen näppylä, jonka keskellä näkyy selvä "napa". Ontelosyyliä esiintyy erityisesti lämpimillä taivealueilla (kyynärtaipeet, kainalot, nivustaipeet, polvitaipeet). Atooppinen kuiva ja ärtynyt iho altistaa molluskoille. Ontelosyylät häviävät yleensä itsekseen. Jos kuitenkin muutokset pysyvät tai leviävät, ne voidaan poistaa erityisellä molluskapihdillä tai rikkomalla napa neulalla ja tyhjentämällä syylä puristamalla. Ennen poistoa iho on hyvä puuduttaa EMLA-puudutusvoiteella.

Sammas

Sammas on hiivasienen aiheuttama suutulehdus, joka esiintyy valkoisina peitteinä suun limakalvoilla. Se on yleinen vastasyntyneisyyskaudella mutta voi esiintyä myöhemminkin antibioottihoidon jälkeen. Sammaksen voi sekoittaa suun limakalvoilla oleviin maitohiukkasiin tai valkeana hohtavaan kovaan kitalakeen. Sammasta ei yleensä tarvitse hoitaa, ellei suun limakalvon ärtyminen ala haitata syömistä. Tällöin hoitona käytetään natamysiinitippoja tai mikonatsoligeeliä noin viiden päivän ajan.

Ihon sieni-infektiot

Hiivasienen aiheuttamat ihottumat ovat melko yleisiä leikki-ikäisillä. Ihottuma esiintyy punoittavana tarkkarajaisena läiskänä hautovissa taipeissa. Tulehtuneen alueen ympärille saattaa kehittyä pienempiä satelliittipesäkkeitä. Hiivainfektio voi myös komplisoida muita ihottumia, kuten vaippaihottumaa. Tärkein hoito on ihon pitäminen kuivana, ihon hyvä tuuletus ja hikoilun esto. Paikallishoitona käytetään sienivoiteita ja -pulvereita.

Jalkasieni esiintyy tavallisesti vasta murrosiässä tai sen jälkeen. Sen mielipaikkoja ovat 3. ja 4. ja 5. varpaan välit. Ihon rikkoutuessa myös polvi- ja nivustaipeen imusolmukkeet voivat turvota huomattavasti. Hoitona on paikallinen lääkärin määräämä sieni-infektiolääkitys ja hyvä sairaan alueen ilmastointi.





Arvostele artikkeli
2.4 (25 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (0)
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Asiantuntija" (kohta 6)

Varmistus:



PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot