Yksinäisyys lyhentää iäkkään elämää
Julkaistu 02.07.2012
Yksinäisyys voi elämänlaadun lisäksi viedä myös iäkkäiden
elinvuosia. Yksinäisten kunto ja terveydentila myös heikkenevät nopeammin kuin muiden,
Kalifornian yliopiston tutkimus osoittaa.
Tutkijat pitävät yksinäisyyttä perinteisten
riskitekijöiden veroisena terveysvaarojen ennusmerkkinä, ja siksi siihen
pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Vanhusten yksinäisyyteen tulisi
tosin etsiä ratkaisuja jo pelkästään sen aiheuttaman psyykkisen kärsimyksen
takia, tutkijat kirjoittavat.
Yhdysvaltalaisten tulokset julkaistiin Archives of
Internal Medicine -lehdessä, ja ne perustuvat 1 600 keskimäärin 71-vuotiaan
miehen ja naisen haastatteluihin. Neljä osallistujaa kymmenestä koki itsensä
yksinäiseksi.
Kun tutkijat seurasivat osallistujia kuuden vuoden ajan,
he havaitsivat yksinäisten pärjänneen selvästi muita huonommin. Yksinäisistä
oli menehtynyt joka neljäs, kun muista menehtyi vain joka seitsemäs.
Yksinäisten fyysinen toimintakyky oli lisäksi heikentynyt enemmän, mikä
tarkoitti mm. vaikeuksia portaissa, käsien toiminnan huonontumista ja
muunlaista arkitoimien vaikeutumista.
Tulokset ovat samansuuntaisia kuin aiemmissa
tutkimuksissa, joissa sosiaalisesti aktiivinen elämä on toistuvasti todettu
terveyttä edistäväksi. Erilaiset harrastukset ja kaikenlainen sosiaalinen
kanssakäyminen ovatkin merkittäviä vanhuusiän terveyteen vaikuttavia tekijöitä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde:
Archives of Internal Medicine
2012
Copyright Duodecim 2012