Masennuksella ja metabolisella oireyhtymällä yhteys
Julkaistu 03.05.2012
Tuoreen tutkimuksen mukaan masennus ja metabolinen oireyhtymä
vaivaavat usein samoja henkilöitä. Yhteys näyttäisi lisäksi kulkevan
kumpaankin suuntaan niin, että masentuneet ovat muita alttiimpia
metaboliselle oireyhtymälle ja oireyhtymää potevat masennukselle.
Tutkimuksessa
asiaa selvitettiin analysoimalla uudelleen aikaisempia tutkimuksia,
joihin yhteensä oli osallistunut noin 180 000 miestä ja naista.
Poikittaistutkimusten
analyysin perusteella masennusta potevien riski sairastua metaboliseen
oireyhtymään oli noin kolmanneksen suurempi kuin terveiden. Metabolista
oireyhtymää potevien masennusriski oli sekin noin kolmanneksen suurempi
kuin terveiden. Seurantatutkimuksissa yhteydet olivat hieman vahvempia,
mutta perustuivat pienempiin aineistoihin.
Diabetes Care -lehdessä julkaistut tulokset vahvistavat käsitystä diabeteksen
ja masennuksen yhteydestä ja kannustavat huomioimaan kummatkin
sairaudet kyseisiä potilasryhmiä hoidettaessa. Vielä ei tosin ole varmaa
johtuuko yhteys juuri kyseisistä sairauksista, vai selittyykö se
jollain kolmannella seikalla, joka yhdistää kumpaakin potilasryhmää.
Metabolisen
oireyhtymän kriteerit täyttää vyötäröltään lihava henkilö, jolla on
lisäksi vähintään kaksi seuraavista muutoksista: korkea verenpaine,
häiriintynyt sokeriaineenvaihdunta, pieni HDL-kolesterolin
pitoisuus veressä tai suuri triglyseridirasvojen pitoisuus. Metabolista
oireyhtymää potee joka kolmas keski-ikäinen suomalainen, ja se tietää
huomattavaa sydän- ja verisuonitautien riskiä.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Diabetes Care 2012
Copyright Duodecim 2012
Lue lisää:
Työ voi saada mielen oireilemaan
Metabolinen oireyhtymä voi johtaa muistin heikkenemiseen
Nuorten aikuisten metabolinen oireyhtymä ennustaa kaulavaltimomuutoksista
Metabolinen oireyhtymä yhteydessä eteisvärinään