Ihmiset rakastavat puhua itsestään
Julkaistu 08.05.2012
Ärsyttääkö sinua, kun ystäväsi puhuu pelkästään omista menemisistään ja tulemisistaan? Facebook-päivityksetkin ovat sitä samaa omista asioista selittämistä. Aivan kuin koko maailma pyörisi pelkästään hänen ympärillään!
Syy siihen, miksi ystäväsi puhuu niin mieluusti itsestään voi johtua siitä, että se yksinkertaisesti saa hänen olonsa tuntumaan hyvältä – tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan itsestä puhuminen näet aktivoi aivon alueita, joihin on yhdistetty myös arvostuksen ja motivaation tunteet.
Kaikki tykkää puhua itsestään
Itsestä puhumisen kautta aktivoituvissa aivoalueissa syntyi myös seksin kiihko ja raha- ja huumeriippuvuus.
- Löydöksemme selventää syytä siihen, miksi itsestä puhumista harrastetaan niin pakkomielteisesti ja miksi se on niin yleistä. Omista asioista selittämisellä on puhujilleen jotakin subjektiivista arvoa – se vain yksinkertaisesti saa sinun olosi tuntumaan hyvältä, toteaa tutkimusta johtanut Diana Tamir.
Erään arvion mukaan 30 – 40 prosenttia puheiden aiheista pyörii tavalla tai toisella puhujan itsensä ympärillä.
- Itsensä esiin tuominen on käyttäytymismalli, jota jokainen meistä noudattaa joka ikinen päivä. Hyviä esimerkkejä itsensä julkituomisesta ovat sosiaalisen median palvelut kuten Facebook ja Twittter. Suurin osa ihmisten kirjoittamista päivityksistä käsittelee heidän omia sen hetkisiä tuntojaan, Tamir jatkaa.
Itsestä jauhaminen kertoo ihmisevoluutiosta
Tarve jakaa omakohtaista tietoa kanssaihmisille on luultavasti yhtä vanha tapa kuin on koko ihmislajin historiakin. Itsestä puhuminen on luonteestaan huolimatta yhteisöllistä toimintaa.
- Eräiden tutkimusten mukaan ,mitä enemmän paljastat itsestäsi toisille, sitä enemmän alat pitämään heistä ja sitä enemmän he alkavat pitämään sinusta. Tämä on osa yhteisöllisyyden luomista.
Samoilla linjoilla on myös aivotutkija Paul Zak Claremontin yliopistosta.
- Mikäli sosiaalinen olio ei jakaisi tietoa itsestään myös ympärilleen, toiset oliot eivät enää kommunikoisi sen kanssa. Eläimet jakavat tietoa itsestään hajujen ja ruumiinkielen avulla, ihmiset taas puheen avulla. Tamirin ja kollegoiden tekemät tutkimukset todistavat, kuinka aivot kehittyivät edistämään ihmisen sosiaalisuutta, Zak toteaa.
Lähde:
medicalxpress.com
Lue lisää:
Oletko riippuvainen Facebookista?
Narsismi