Masennusklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Masennusklinikka Masennusklinikka tarjoaa tietoa, kuinka tunnistat masennuksen oireet ja syyt sekä hoidat mielialaongelmia oikein.

Uutisia masennuksesta

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Raivostuttaako? Näin kykenet hallitsemaan vihantunteita

Julkaistu 24.04.2012

Jokainen meistä raivostuu joskus. Toisinaan raivokohtaus puhdistaa, mutta usein siitä on myös haittaa. Temperamenttiset ihmiset raivostuvat helpommin. Jos vihantunteita on vaikea hallita, ongelma voi liittyä esimerkiksi stressiin tai piilevään masennukseen. Tällöin vihanpurkauksista kärsivän ihmisen kannattaa hakea itselleen apua. Jotain voi tehdä kuitenkin myös kotikonstein – tässä Health.com-sivuston vinkkejä vihanhallintaan.

 

1. Laske kymmeneen (tai sataan)

 

Kun kiukku kiehahtaa, tulee usein sanoneeksi tai tehneeksi jotain harkitsematonta. Siksi kannattaisi aina vetää hetki henkeä. Tiettyyn numeroon saakka laskeminen auttaa oikeasti rauhoittumaan. Hengitä syvään ja rentoudu. Sydämensykkeesi ja verenpaineesi laskevat samalla.

 

2. Anna anteeksi – oikeasti

 

Todellinen anteeksianto olisi tärkeää oman itsesi kannalta. Vaikka et voisikaan unohtaa kokemiasi vääryyksiä, niiden anteeksi antaminen olisi tärkeää toipumisen kannalta. Pitkittynyt viha ja raivo katkeroittaa, sekä estää pääsemästä eteenpäin. Kehää kiertävät vihantunteet tekevät hallaa eniten vain itsellesi.

 

3. Etäännytä itseäsi

 

Raivoisa ihminen tekee usein jotain raivoonsa liittyvää. Kokeile siis keskittyä johonkin muuhun. Kun raivo iskee, lähde kävelylle, piirrä, kirjoita kirosanoja, tee pullataikina ja vaivaa sitä lujaa, tai piiskaa vaikkapa mattoja. Rauhoita itsesi ennen kuin ryhdyt ratkaisemaan ongelmiasi.

 

4. Hengitä syvään

 

Syvähengitys laskee sykettä, verenpainetta sekä adrenaliinitasoa. Syvähengitys rauhoittaa. Kun raivo yllättää, hengitä syvään vähintään viisi kertaa ja keskity hengittämiseen. Kokeile myös meditaatiota tai joogaa.

 

5. Älä kiellä vihaasi

 

Viha on yhtä oikea ja hyväksyttävä tunne kuin mikä tahansa muukin. Vihantunne kannattaa tunnistaa ja sanoa siitä ääneen. Vihan tukahduttaminen voi johtaa ongelmiin. Tutkimusten mukaan vihantunteensa tunnistava ihminen on vähemmän aggressiivinen ja väkivaltainen. Tietoisuutta omista tunteista voi opetella.

 

6. Kirjoita vihastasi

 

Joskus raivostuminen kannattaa kirjoittaa auki. Kirjoittaminen ei satuta ketään, se antaa tilaisuuden purkaa mieltään ja käsitellä ajatuksiaan rauhassa ja omaan tahtiin. Muista, että tunteita ei kannata yrittää aina järkeistää. Kirjoita tunteesi auki, ja tarkastele omaa oloasi sen jälkeen. Helpottiko?

 

7. Älä räjähdä varoittamatta

 

Yhtäkkinen raivokohtaus ilman ennakkovaroitusta hankaloittaa usein toisten oloa. Jos tunnet itsesi ärtyneeksi jo etukäteen, rauhoita itseäsi ja kohtaa lähimmäisiäsi vasta, kun olet rauhoittuneempi.

 

8. Harrasta liikuntaa

 

Aerobinen liikunta on tehokas tapa tuulettaa tunteita. Viha antaa energiaa, joka olisi hyvä purkaa johonkin. Liikunnan tuomat endorfiinit auttavat helpottamaan vihan aiheuttamia fyysisiä reaktioita vastaan.

 

9. Tunne empatiaa muita kohtaan

 

On vaikea tuntea myötätuntoa ja vihaa yhtä aikaa. Siispä, kun tunnet itsesi vihaiseksi, kokeile ottaa osaa jonkun toisen kärsimyksiin. Auta ystävää. Keskustele muiden kanssa ja voit jopa tehdä jotain ystävällistä sille, joka sai sinut vihaiseksi. Se saattaa helpottaa.

 

10. Älä koskaan lähetä sähköpostia vihaisena

 

Nykyajan viestintävälineet mahdollistavat tunteenpurkausten julkistamisen hetkessä. Kannattaa kuitenkin harkita kahteen kertaan ennen kuin painaa lähetysnappia. Jos meinaat tukehtua tunteenkuohuun, kirjoita asiasi ylös ja tallenna luonnoksena. Jos vielä vuorokauden kuluttua viestisi lähettäminen tuntuu hyvältä idealta, lähetä se.

 

11. Yritä olla kiitollinen

 

Tutkimusten mukaan kiitollisuus lisää elämänlaatua ja positiivisuutta. Yritä siis olla kiitollinen ja miettiä hyviä asioita. Kiitollisuutta ei välttämättä tarvitse kohdistaa sinua loukanneisiin ihmisiin, mutta yleinen kiitollisuuskin auttaa.

 

12. Puhu vihastasi, kunhan olet harkinnut ensin

 

Vihantunne on joskus hyvä käsitellä sen kohteen kanssa. Ei kuitenkaan kannata käsitellä asiaa, kun olet vielä kiehuvan raivoissasi. Kun olet rauhoittunut, asia voi olla hyvä käydä läpi ääneen.

 

13. Rukoile, mietiskele tai meditoi

 

Erilaiset mielenhallinta ja –rauhoituskeinot auttavat usein vihaan. Jos olet uskonnollinen, kokeile rukoilla. Voit myös mietiskellä, meditoida ja ajatella vihaasi neutraalina asiana.

 

Lue lisää:

 

Nyt kyllä menee hermo! – vihan syvempi olemus

7 vinkkiä – näin hallitset kiukkuasi

Näin saat turhan hermoilun loppumaan

Vihamielisyys altistaa sepelvaltimotaudille

Mies, näytä vihasi tai muuten terveytesi voi kärsiä

 

Keskustele:

 

Mistä tunnistaa masennuksen

Narsistin uhrissako se vika onkin?





Arvostele artikkeli
(0 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (0)
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Ravinto" (kohta 4)

Varmistus:

tutustu Masennusklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot