Liika TV ja vähäinen liikunta aiheuttavat masennusta
Julkaistu 16.11.2011
Vanhemmilla naisilla, jotka eivät saa tarpeeksi liikuntaa ja katsovat paljon tv:tä, on suurempi riski sairastua masennukseen, kertoo tuore tutkimus.
American Journal of Epidemiology-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan paljon urheilevilla naisilla on 20 % pienempi todennäköisyys sairastua masennukseen, kuin naisilla, jotka urheilivat harvemmin. Mitä enemmän naiset käyttivät aikaansa tv.n edessä, sitä suuremmalla todennäköisyydellä he sairastuivat masennukseen.
Runsas liikunta saattaa nostaa itsetuntoa ja naisen itsekontrollia, kuten myös veren endorfiineja, kertoo tutkimus. Aiemmat tutkimukset ovat todistaneet fyysisen liikunnan ehkäisevän masennuksen oireita.
Tutkimukseen kuului 50 000 naista, jotka täyttivät kyselyn joka toinen vuosi osana laajempaa tutkimusta. Osallistujat vastasivat kysymyksiin television katselu- ja liikuntatottumuksistaan. Naiset myös kertoivat kyselyissä mahdollisesta masennuksestaan ja lääkityksestään. Kenelläkään naisista ei ollut masennusta vuonna 1996, kun kymmenen vuoden jälkeen maseennustapauksia oli 6 500.
Tutkijat ottivat huomioon tekijöitä, jotka vaikuttavat masennuksen puhkeamiseen. Naisilla, jotka urheilivat yli 90 minuuttia päivässä oli 20 % pienempi todennäköisyys sairastua masennukseen, kuin naisilla, jotka urheilivat alle 10 minuuttia päivässä.
Naisilla, jotka katsoivat televisiota enemmän kuin 3 tuntia päivässä, oli 13 % suurempi todennäköisyys sairastua masennukseen, kuin naisilla, jotka eivät juurikaan katselleet televisiota.Tutkijoiden mukaan tämä saattaa johtua siitä, että naiset korvaaavat liikuntaa ainakin osittain tv:n katselulla. Toisen teorian mukaan naisilla on saattanut olla joitakin masennuspoireita jo aiemmin, mikä on johtanut vähempään urheiluun.
Lähde: Reuters
Lue lisää:
Oma TV huonontaa nuorten elintapoja
TV-tunnit klertovat kuolemanriskisi
Vihannesten syönti vähenee, kun tv:n katselu lisääntyy