Tohtori.fi uudistui - terveystietoa ja vertaistukea entistä helpommin
Julkaistu 27.10.2009
Koko perheen terveyden tietolähde Tohtori.fi on uudistunut.
Sivuston sisältö ja rakenne ovat ennallaan, mutta käyttöä, uuden sisällön
seuraamista ja yhteisöllisiä ominaisuuksia on parannettu tuntuvasti.
Tohtorissa tietoa tarjoavat tietosanakirjan tavoin toimiva
Lääkärikirja sekä lukuisat, eri aiheisiin jaetut Terveys- ja
Hyvinvointiklinikat. Uusi ulkoasu, entistä selkeämpi navigointi sekä
Google-täsmähaku tekevät kaiken tämän tiedon selaamisesta ja oikeiden
vastausten löytämisestä aiempaa helpompaa.
Uudistuksen myötä Tohtoriin on saatu myös kauan kaivattu
Keskustelu. Laaja keskustelupalsta tarjoaa mahdollisuuden puhua mistä tahansa
hyvinvointiin ja terveyteen liittyvistä asioista, niiden oikeilla nimillä, oli
sitten kyseessä vertaistuen tarve tai mielipiteen kertominen. Keskusteluun
osallistuminen onnistuu myös suoraan kommentoimalla uutisia ja artikkeleita.
Tohtori löytyy uudistuksen myötä myös sosiaalisen median
suosituista palveluista, Twitteristä ja Facebookista. Tuoreimmat terveysuutiset
voi siis saada suoraan omalle sivulleen liittymällä Tohtorin seuraajien
kasvavaan joukkoon näissä palveluissa.
- Liity Tohtori.fi-sivuston Twitter -tilaajien joukkoon tästä.
- Voit seurata Tohtorin uutisia Facebookissa tästä.
Jos et ole Facebook- tai Twitter-käyttäjä, voit seurata
Tohtorin juttuja RSS-syötteen avulla.
Tohtori.fi kuuluu Terve Media -terveyspalveluihin, jotka
yhdessä muodostavat Suomen suosituimman terveyttä ja hyvinvointia käsittelevän
sivustokokonaisuuden. Terve Median kuluttajapalveluissa käy kuukausittain noin
600 000 terveydestä kiinnostunutta kävijää.
Muut Terve Median sivustot: Helistin.fi, Kimallus.fi, Poliklinikka.fi, Verkkoklinikka.fi, Huoltamo.com, Pudottajat.fi, Terkkari.fi.