Syövän selättäneet kuolevat entistä harvemmin uusiutuvaan syöpään
Julkaistu 10.04.2012
Vaikka syövän
uusiminen on varmasti sairaudesta parantuneen pahin pelko, todennäköisyys
menehtyä johonkin muuhun vaivaan on keskimäärin lähes 50 prosenttia. Tuoreen
yhdysvaltaistutkimuksen mukaan riski menehtyä uusiutuvaan syöpään tippuu
jatkuvasti ajan kuluessa, kertoo Science
Daily.
Virginia
Commonwealth Universityn tutkija Yi Ning
arvioi tutkimusryhmineen yhdysvaltalaiseen NHANES-tutkimukseen
osallistuineiden, 1807 henkilön terveydentilaa. Hän huomasi, että nykyisin
syövästä selvinneet elävät huomattavasti pidempään kuin vielä pari
vuosikymmentä sitten. Yleisimpiä syöpiä olivat tutkimuksessa rinta- ja
eturauhassyövät.
Alkuperäiseen
NHANES (National Health and Nutrition Examination Surveys) –tutkimukseen
vastanneista henkilöistä suuri osa kärsi muista vaivoista, kuten esimerkiksi sydän-
ja verisuonisairauksista tai diabeteksesta.
Tutkimusryhmä
seurasi henkilöiden terveydentilaa 18 vuoden ajan. Sinä aikana 776 syövästä aiemmin
selvinnyttä kuoli. 51 prosenttia menehtyi uusiutuneeseen syöpään. Suurin
kuoleman aiheuttava syy syövän jälkeen oli sydänperäinen vaiva.
Uusiutuneeseen
syöpään kuoli 5 vuoden sisällä edellisen syövän kukistumisesta keskimäärin 67,2
prosentin todennäköisyydellä, mutta 20 vuoden päästä luku oli enää 37,3
prosenttia.
Tutkija Ningin
mukaan lääkärit keskittävät liikaa huomiota syöpään, kun se on henkilöllä
havaittu. Silloin esimerkiksi mahdolliset sydänsairaudet jäävät tarkistamatta.
Syöpä on paljon muutakin kuin sairaus
Syöpä on sairautena
eräänlainen kauhukuva, joka kylvää pelkoa potilaassa. PPSHP:n syöpätautien ja
hematologian vastuualueen ylilääkärin, professori Taina Turpeenniemi-Hujasen mukaan se voi estää ihmistä nauttimasta
elämästään ja joskus läheisistäänkäänkin.
- Syövän pelko
aiheuttaa kaikkea sitä samaa ihmisessä, mitä minkä tahansa tuntemattoman ja
uhkaavan asian jatkuva pelkääminen ja ahdistus saa aikaan. Se voi estää potilasta
voimaantumasta henkisesti ja johtaa arkailuun fyysisen kuntoutumisen kanssa, mikä
vaikuttaa työkykyyn tai eläkeikäisillä elämänlaatuun ja kotona selviämiseen.
Turpeenniemi-Hujanen
on samaa mieltä yhdysvaltalaistutkimuksen kanssa siitä, että syöpä ei saisi
viedä kaikkea huomiota muilta mahdollisilta sairauksilta. Erityisesti
elämäntapaohjeissa tulisi korostaa syövän hoidon ja mahdollisten muiden
sairauksien yhteyttä.
- On syntynyt
huoli siitä, osataanko näihin muihin sairauksiin, joita ehkä läpikäydyt syövän
hoidot pahentavat tai varhaistavat, kiinnittää tarpeeksi huomiota. Esimerkiksi
jos sädehoidon yhteydessä keuhkojen alueelle on mennyt sädeannosta, keuhkosyöpäriski
suurenee ja tupakan aiheuttama keuhkosyöpäriski potentoituu. Jos nuoren naisen
rinnat ovat olleet säteilykentissä, hänen rintasyöpäriskinsä kasvaa.
Lue lisää:
Yhä useampi nujertaa syövän
Syöpäpotilaan ennuste parannettavissa helposti