Kiitoksia Tohtori.fi lukijoille. Sivusto uudistuu loppuvuoden aikana ja jatkossa löydät Tohtorin sisällön Terve.fi -sivuilta. Tämä takia et mahdollisesti löydä etsimääsi täältä tai sinut ohjataan Terve.fi -sivulle.

Uutiset

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Lapsena havaittu heikkonäköisyys helpommin korjattavissa

Julkaistu 30.11.-1 Lasten toiminnallinen eli toisen silmän heikkonäköisyys on hyvin korjattavissa, jos vaiva havaitaan lapsen ollessa alle kolmevuotias. Brittitutkijat havaitsivat, että niiden lasten näkökyky, joiden heikkonäköisyys oli huomattu ennen kolmen vuoden ikää, parani hoidon myötä muita enemmän. 7,5-vuotiaina heistä useampi oli myös parantunut kokonaan. Täysparantuminen oli heille jopa neljä kertaa todennäköisempää. Tutkijat otaksuvat tulosten johtuvan siitä, että lasten silmät vastaavat hoitoon paremmin, mitä aikaisemmin se aloitetaan. On myös mahdollista, että tehotarkastuksissa käyneiden lasten heikkonäköisyys ei ollut ehtinyt edetä pitkälle. Oli syy mikä tahansa, tutkijat suosittelevat tehostettuja näkötarkastuksia kaikille alle kouluikäisille. Alle kouluikäisten rutiininomaiset näöntarkastukset lopetettiin Englannissa 1997.

Tutkimuksessa oli mukana lähes 2000 lasta, joista osa passitettiin näkötarkastukseen 8, 12, 18, 31 ja 37 kuukauden ikäisinä, osa vain 37 kuukauden iässä. Ne joilla havaittiin toiminnallinen heikkonäköisyys, ohjattiin paikalliseen sairaalaan hoidettavaksi.

Uutispalvelu Duodecim
(BMJ 2002;324:1549)


Toiminnallisen heikkonäköisyyden eli amblyopian vaivaamat näkevät toisella silmällään toista huonommin. Sen yleinen hoitotapa on paremman silmän peittäminen lapulla, jolloin huonompi silmä vetreytyy. Suomessa tehdyissä tutkimuksissa on todettu amblyopiaa 1,3 prosentilla leikki-ikäisistä lapsista ja 1,2-2,9 prosentilla kouluikäisistä. Amblyoopilla henkilöllä on todettu olevan suurempi riski sokeutua kuin terveellä väestöllä. Suomessa lasten näön kehitystä seurataan rutiininomaisesti neuvolakäyntien yhteydessä. Tarvittaessa lapsi ohjataan silmälääkärille.





Arvostele artikkeli
2.7 (3 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa



PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot