Vältä diabetes paremmilla unilla
Julkaistu 12.04.2012
Tavallisen unirytmin vastustaminen lisää kakkostyypin diabetesta, kertoo Brigham and Women’s Hospital in Boston:in tutkimus. Huonot unirytmit ovat yleisiä mm. vuorotyöntekijöille, joiden työrytmi menee yleisesti tavallisen unirytmin edelle.
Tutkimusryhmä selvitti hyvin tarkkaan, kuinka häiriintynyt unirytmi aiheuttaa liikalihavuutta, sydäntauteja, diabetesta ja muita terveysongelmia. Tutkimukseen osallistuneet 20 tervettä vapaaehtoista elivät erilaisten unirytmien mukaan, jonka aikana heitä tutkittiin unilaboratoriossa. Jo muutamassa päivässä sekava unirytmi vaikutti osallistujiin niin vahvasti, että heidän elimistönsä reagoi ruokaan aivan erilailla.
Osallistujien verensokeritasot nousivat ruokailun jälkeen nopeammin ja pysyivät korkealla pidempään, kuin normaalisti nukkuvalla ihmisellä. Tutkimuksen aiheuttama stressi aiheutti kolmelle osallistujille diabeteksen esiasteen jo kolmessa viikossa. Tilanne kuitenkin normalisoitui yhdeksän normaaliunisen päivän jälkeen.
Tutkimus selvästi osoittaa, että vuorotyön sekoittama unirytmi saattaa aiheuttaa diabetesta perusterveissä henkilöissä. Se myös pahentaa jo olemassa olevia diabetesoireita.
Tutkijat suosittelevat ihmisiä pitämään unirytminsä mahdollisimman normaalina. Jos olet vuorotöissä, yritä nukkua päiväsaikaan mahdollisimman pimeässä ja hiljaisessa ympäristössä, ja yritä välttää suuria aterioita kun unirytmisi on sekaisin.
Lähde: MSNBC
Lue lisää:
Älä jätä aamiaista väliin – diabetesriski kasvaa
Kalan syömisellä ei olekaan ilmoitettuja terveysvaikutuksia
Juotko kahvia – saatat säästyä tältä taudilta