Flunssaklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Flunssaklinikka Flunssaklinikasta löydät vinkkejä flunssan ehkäisyyn sekä flunssan oireiden lievittämiseen ja hoitoon.

Klinikkauutisia

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Sikainfluenssa saattoi olla luultua tappavampi

Julkaistu 27.06.2012

Tutkimus: Sikainfluenssa saattoi olla luultua tappavampiVuonna 2009 ympäri maapalloa levinnyt H1N1-sikainfluenssaepidemia saattoi vaatia jopa satojen tuhansien hengen eikä vain kymmenien tuhansien, kuten on tähän asti arvioitu.

Lancet-lehden julkaisema uusi arvio on ensimmäinen, missä H1N1-pandemian kuolleisuusvaikutuksia on arvioitu maailmanlaajuisesti.

WHO:n aikaisemmat arviot perustuivat vuosina 2009–2010 laboratorioissa varmistettuihin H1N1-kuolintapauksiin, mikä tunnetusti tavoittaa vain osan tapauksista. Kun laskuihin otetaan mukaan myös muut kuolemat, nousee ensimmäisen pandemiavuoden aikana kuolleiden määrä 18 000:sta todennäköisesti kokoluokkaan 150 000–580 000, tutkijat kirjoittavat.

Noin puolet kuolemista tapahtui Kaakkois-Aasiassa ja Afrikassa. Lisäksi valtaosa kuolleista oli alle 65-vuotiaita, mikä erottaa H1N1:n tavallisista influenssakannoista.

Arvio perustui rekisteritietoihin kahdestatoista maasta, joissa kirjattiin kuolemien lisäksi influenssaoireita potevien lukumäärä. Tutkijat huomauttavat, että luotettavien tietojen puuttuessa monista maista uusikaan arvio ei ole aukoton etenkään kehitysmaiden osalta, mutta todennäköisesti se antaa aikaisempaa paremman kuvan H1N1-pandemian vaikutuksista.

Uutispalvelu Duodecim

Lähde: Lancet Infectious Diseases 2012

Copyright Duodecim 2012

Lue lisää:


Lääkärikirja: Sikainfluenssa A(H1N1)
Artikkeli: Tietopaketti sikainfluenssasta





Arvostele artikkeli
2.3 (3 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (1)
Näytä kommentit

Targeted Individual (vieras)

28.06.2012 11:00

 

http://www.freedomfightersforamerica.com/illegal_biomedical_implantation_nanotech

 


Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Keskustelu" (kohta 8)

Varmistus:

tutustu Flunssaklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot