Iskikö sitkeä nuha? Syy voi löytyä täältä
Julkaistu 04.04.2012
Uuden tutkimuksen mukaan stressi tekee tavallisesta nuhasta ikävämmän ja vaikeamman selättää, uutisoi ABC News.
Tutkimuksen mukaan työ- tai avioliittohuolista johtuvasta stressistä kärsivillä nuhan oireet olivat sitkeämpiä kuin niillä ihmisillä, jotka eivät kärsineet stressistä. Syyllinen vaikuttaisi olevan stressihormoni kortisoli, joka toimii ikään kuin katkaisimena kehon tulehdusreaktiossa.
Tutkijoiden mukaan nuhan oireet eivät johdu suoraan viruksesta, vaan kehon tulehdusreaktiosta. Ihanteellisessa tilanteessa keho tuottaa riittävästi tulehdusta taistellakseen tartuntaa vastaan, mutta ei niin paljon, että syntyy nuhan oireita.
Kroonisesta stressistä kärsivien keho tuottaa kuitenkin liikaa kortisolia, eikä vastustuskyky enää reagoi siihen. Kun keho ei pysty säätelemään tulehdusreaktiota, tulehdus jää kehoon vielä senkin jälkeen, kun nuhavirus on jo poistunut.
Tutkijoiden mukaan löydökset antavat uutta valoa siihen, millainen rooli stressillä on kaikenlaisissa sairauksissa nuhasta sepelvaltimotautiin. He uskovat, että treenaamalla ihmisen selviytymiskykyä voidaan vähentää sekä stressin psykologisia että biologisia vaikutuksia ihmiseen.
Lue myös:
Aivastus on aikapommi – näin nopeasti nuha leviää
Kärsitkö tietämättäsi stressistä? – Stressin kuusi omituista oiretta!
Tiesitkö tätä – näin stressi vaikuttaa sinuun
Nukutko liian vähän? Nuha iskee helpommin
Eikö nuha ota parantuakseen? 6 mahdollista syytä
Nuhavirus säilyy tartuttamiskykyisenä yli vuorokauden