Sikainfluenssaan sairastunut levittää tautia pitempään kuin uskottu
Sikainfluenssa on osoittautunut varsin lievähköksi taudiksi, eikä räjähdysmäistä leviämistä suomalaisten keskuudessa ole vielä havaittu. Joka tapauksessa sikainfluenssa- eli influenssa A(H1N1)-tartuntoja on todettu Suomessakin jo satoja ja tartuntojen määrä tulee varmasti vielä lisääntymään.
Sikainfluenssatartunnan saanut henkilö voi levittää tautia jo pari päivää ennen oireiden puhkeamista ja noin viikon ajan sairastumisen jälkeen. Virukset leviävät pääasiassa pisaratartuntana esimerkiksi yskiessä ja aivastaessa, kosketustartuntana esimerkiksi kätellessä tai ovenrivoista, sekä ilmatartuntana hengitysteiden kautta.
Aiempien ohjeiden mukaan sikainfluenssaan sairastunut voi palata töihin, kouluun tai hoitoon kohtalaisen pian oireiden hävittyä, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan sairastuneiden tulisi olla varuillaan hieman pitempään.
Msnbc –sivuston uutisoiman kanadalaistutkimuksen mukaan sikainfluenssaan sairastunut voi nimittäin levittää tautia vielä viikon ajan tai ylikin oireiden katoamisen jälkeen. Näin ollen kuumeen laskemisesta ei voida vetää johtopäätöstä, ettei sikainfluenssa enää leviäisi. Lääkäreiden mukaan kuumetta parempi tarttuvuuden mittari onkin yskä, jonka mukana virus leviää helposti.
Lue lisää:
Seuraa sikainfluenssan etenemistä Suomessa sikainfluenssakartasta
Aiotko Sinä ottaa sikainfluenssarokotteen?
Sikainfluenssan ennaltaehkäisy ja hoito
7 syytä, miksi sikainfluenssasta ei pidä hätääntyä
Miten sikainfluenssa tarttuu?
Sikainfluenssa leviää nopeammin kuin mikään muu pandemia aiemmin
Keskustele:
Aiotko ottaa sikainfluenssarokotuksen?