Oopiumi tuplaa kuolemisriskin
Julkaistu 18.04.2012
Pitkään kestävä oopiumin käyttö pieninä kerta-annoksinakin johtaa kaksinkertaiseen riskiin kuolla mistä tahansa syystä johtuen, väittää tuore British Medical Journal:ssa julkaistu tutkimus. Tutkimuksen mukaan etenkin verenkierto- ja hengityselintauteihin ja syöpiin sairastumisen riski kasvaa oopiumin käytön myötä.
Oopiumin valtaama Pohjois-Iran
Tutkimus suoritettiin Pohjois – Iranissa, missä oopiumin käyttö on hyvin yleistä. Tutkimuksessa seurattiin 50,045 pohjoisiranilaisen miehen ja naisen oopiumin käyttöä viiden vuoden ajan.
17 prosenttia (8,487 henkilöä) tutkituista myönsi olleensa koukussa oopiumiin jo pitkään, keskiarvon ollessa 12.7 vuotta. Reilun kahdeksan tuhannen oopiumin pitkäaikaiskäyttäjän joukosta kuoli 2,145 tutkimuksen loputtua.
Ottaessaan huomioon muut terveysriskit kuten tupakoinnin ja köyhyyden tutkijat huomasivat oopiumin lisäävän useista eri taudeista johtuvaa kuolemisriskiä jopa 86 prosentilla. Tauteihin kuului mm. verenkiertoelinten tauteja, astma, keuhkoahtaumatauti, tuberkuloosi ja syöpä.
Oopiumin ja kuolemistapausten yhteys säilyi vahvana myös niiden henkilöiden kohdalla, jotka eivät käyttäneet oopiumia huumaustarkoituksessa, vaan lääkitäkseen kroonisia kipujaan. Myös oopiumin tyypillä ja sillä, nautittiinko se suun kautta vai polttaen, ei ollut väliä – kuolemisriski säilyi hyvin korkeana edelleen.
Opioidien käyttö myös vaarallista?
Tuore tutkimus herättää kysymyksiä oopiumista johdettujen reseptin alaisten opioidien lääkinnällisestä – voidaanko kyseisiä lääkkeitä enää suositella krooniseen kivunhoitoon? Mikäli Tutkimuksen tehneet tiedemiehet vaativatkin lisätutkimuksia oopiumin ja kuolemantapausten syy- ja seuraussuhteiden selventämiseksi edelleen?
- Teollistuneissa maissa lääkärit törmäävät oopiumin käyttöön hyvin harvoin jos ollenkaan. Sen sijaan oopiumin lääkekäyttö opioidien muodossa on hyvin yleistä – miljoonille kroonisesta kivusta kärsiville potilaille määrätään kipulääkkeitä kuten morfiinia ja kodeiinia. Kyseisten lääkkeiden käyttäminen saattaa olla riskitekijä, jota emme vielä tunne yhtään, varoittaa tutkimusta kommentoinut professori Irfan Dhalla St Michael'sin sairaalasta Torontosta.
Lähde:
medicalxpress.com
Lue lisää:
Kivun hoidossa käytettäviä lääkkeitä - Opioidit eli vahvat kipulääkkeet
Alkoholi on huumeitakin pahempi nuorten ongelma
Pilven poltto voi johtaa lapsettomuuteen
Kokaiini yhä suositumpaa Euroopassa