Urtica dioica L., U. urens L. - Urticaceae
Rohdoskasvi
Kansanlääkintä
Rohdos
Vaikuttavat aineet ja vaikutukset
Käyttötarkoitus
Haittavaikutukset ja vastasyyt
Käyttötapa ja annostus
Valmisteita, jotka sisältävät nokkosta
Rohdoskasvi
Nokkonen on 50-150 cm korkea, monivuotinen, kaksikotinen (hede- ja emikukat eri yksilöissä) ruoho. Varsi on pysty, tukeva ja haaraton. Lehdet ovat sahalaitaiset, pitkäsuippuiset, puikeat ja herttatyviset. Koko kasvi on karvainen ja osa karvoista ovat poltinkarvoja. Kukinta-aika on heinä-syyskuu. Isonokkonen (U. dioica) on yleinen koko Suomessa ja rautanokkonen (U. urens) Etelä-Suomessa
Kansanlääkintä
Nokkosta on käytetty moneen vaivaan sekä sisäisesti että ulkoisesti. Erikoisin käyttötapa lienee nokkospiiskaus tuoreilla nokkosenversoilla. Piiskauksella pyrittiin poistamaan haitallisia aineita ihon kautta. Nokkosta on käytetty lemmenjuomiin, hiustenhoitoon estämään kaljuuntumista, edistämään virtsaneritystä, parantamaan suolistovaivoja ja reumatismia. Nuoria nokkosversoja voidaan myös käyttää pinaatin tavoin salaatissa tai muissa ruoissa.
Rohdos
Rohdoksena käytetään useimmiten isonokkosen, mutta myös rautanokkosen, hedelmiä, versoa ja juurta.
Vaikuttavat aineet ja vaikutukset
Nokkosen verso sisältää amiineja (histamiinia, serotoniinia, asetyylikoliinia), flavonoideja (isokversitriinia, rutiinia, kämferolia, isoramnetiinia), klorofylliä, karotenoideja (mm. betakaroteenia), vitamiineja (C-vitamiinia, B-vitamiineja ja K1-vitamiinia), muurahais-, sitruuna- ja piihappoa sekä suhteellisen runsaasti kalsium- ja kaliumsuoloja.
Nokkosen juuresta taas on eristetty parkkiaineita ja erilaisia steroleja, mm. beta-sitosterolia.
Koska nokkonen on kansanlääkinnässä ollut hyvin suosittu kasvi sille on myös raportoitu monia vaikutuksia, joista vain osaa on pystytty varmistamaan tieteellisin kokein. Nokkosen versolla on diureettista (virtsaneritystä lisäävää) vaikutusta. Nokkosen tuorepuristemehu lisää kloridin ja virtsa-aineen erittymistä. Neljätoista päivää kestävän hoidon aikana virtsan määrä lisääntyi, paino laski ja myös lievä verenpaineen lasku oli havaittavissa.
Nokkosen juuren etanoliuute tutkittiin 67 miehellä, jotka kärsivät eturauhasen liikakasvusta, ja se vähensi yöllistä virtsaamistarvetta lievissä tapauksissa.
Käyttötarkoitus
Nokkosta ja siitä tehtyjä valmisteita voidaan käyttää lisäämään virtsan eritystä, tukihoitona virtsateiden infektioissa ja ehkäisemään munuaissoran muodostumista. Nokkosen juuresta tehtyjä valmisteita taas suositellaan eturauhasen liikakasvusta johtuviin virtsaamisvaikeuksiin (tiheä virtsaamistarve, yöllinen virtsaaminen ja jäännösvirtsa).
Haittavaikutukset ja vastasyyt
Nokkosta ei suositella henkilöille, jotka kärsivät sydämen tai munuaisten vajaatoiminnasta ja siitä johtuvasta turvotuksesta.
Käyttötapa ja annostus
Teenä 4 g (3-4 tl) ja 150 ml kuumaa vettä annetaan hautua 10 minuuttia. Nautitaan diureettina useita kertoja päivässä.
Valmisteita, jotka sisältävät nokkosta
Valmisteet
|