5 tärkeää asiaa vatsakivusta
Julkaistu 07.04.2009

Jos vatsassa tuntuu oudolta, kyse saattaa olla vaarattomasta kertaluonteisesta vatsakivusta, mutta voi myös olla merkki jostain vakavammasta, todetaan Health Day -verkkosivustolla.
Dallasin yliopiston vatsatautiopin johtaja, lääkäri Richard Bolandin mukaan jokaisen ihmisen tulisi tietää seuraavat viisi tärkeää asiaa vakavien ruoansulatushäiriöiden diagnosoinnista ja hoidosta.
1. Oireet
Ota yhteys lääkäriin mikäli sinulla on jatkuvia oireita, kuten
vatsakipua tai epämukavuutta, pahoinvointia, turvotusta, ummetusta, ripulia, närästystä tai verta ulosteessa.
2. Diagnoosi
Koska monet ruoansulatushäiriöistä eivät ole todettavissa verikokein tai kuvantamismenetelmin, niitä voi olla vaikea diagnosoida. Esimerkiksi
ärtyneen suolen syndrooma todetaan yleensä poissulkemalla ensin kaikki muut mahdollisuudet.
3. Lääkärille puhuminen
Oireet ja terveystausta ovat tärkeässä roolissa ruoansulatushäiriöitä diagnosoitaessa, joten lääkärille kannattaa olla rehellinen. Ruokailutapojen ja vatsaoireiden ylöskirjaaminen sekä rehellisyys juoma- ja tupakointitottumuksista voivat auttaa lääkäriä määrittelemään tilan nopeammin ja tarkemmin.
4. Elämäntapamuutokset
Omien tapojen tunteminen auttaa muuttamaan niitä, mikäli tavat ovat syynä vatsakipuhin. Äkillinen vatsakipu, joka ilmaantuu esimerkiksi maitotuotteiden nauttimisen jälkeen, voi viitata
laktoosi-intoleranssiin.
5. Hoito
Vaikka ruokatottumusten muuttaminen on yleensä ensisijainen hoito-ohje, se ei välttämättä yksin riitä parantamaan vatsakipua. Riippuen tilasta, hoitokeinoina voidaan käyttää esimerkiksi respetilääkkeitä, luonnontuotteita, stressin lievittäjiä tai tarvittaessa leikkausta.
Lue lisää:
Vatsaklinikka - Tohtori.fi
Artikkeli: Turvottaako? Näin eroon pömppövatsasta - Tohtori.fi
Artikkeli: Tuleeko kakka kurana - Näin vältät ripulin - Tohtori.fi
Artikkeli: Paksusuolensyöpä voi jäädä huomaamatta - Tohtori.fi