Katkokävely eli klaudikaatio
Julkaistu 22.04.2009
Jaloissa valtimonrasvoittumistauti esiintyy katkokävelynä
eli klaudikaationa. Klaudikaatio tarkoittaa toisessa tai molemmissa jaloissa,
yleensä pohkeissa, kävellessä esiintyvää kipua, joka helpottaa levossa tai ns.
lämpiämisen jälkeen. Kipu johtuu valtimoiden verenkierron heikentymisestä,
jonka syynä on yleensä ateroskleroottinen ahtautuminen tai tukkeuma.
Lepotilassa potilailla ei ole oireita. Tilanteen muuttuessa uhkaavaksi raajojen
hyvinvoinnille, ilmaantuvat samat oireet jo levossa ja lisäksi jalka kylmenee,
iho kalpenee ja pulssit vaimenevat. Monille voi kehittyä huonosti paranevia
kroonisia ihohaavoja.
Riskitekijöiden hallintaan kuuluu etenkin
tupakoinnin lopettaminen ja
ruokavalion
sekä lääkehoitojen lisäksi hoito perustuu
liikuntaan. Yleensä liikunta parantaa
kävelykykyä niin, että päivittäiset toimet onnistuvat helpommin ja
kivuttomammin. Sopeutuminen liikuntaan saattaa lisätä jalkalihasten
verenkiertoa ateroskleroottisen tukoksen (ns. kollateraalien eli ohittavien
sivuvaltimoiden avautumisen) ansiosta. Kriittisissä tilanteissa tai hankalissa
oireissa erikoislääkärit arvioivat valtimokuvausten perusteella mahdollisuuksia
kajoaviin hoitoihin, kuten
pallolaajennukseen ja ohitusleikkaukseen.