Näin hurjilla tavoilla terveyttä hoidettiin keskiajalla – osa 1
Julkaistu 04.06.2012
Monet järkyttävistä historian terveydenhoitotavoista ovat saaneet alkunsa keskiajalla tai sitä aiemmin, ennen kuin lääkäreillä ja heidän potilaillaan oli parempaa tietoa käsillä. Jotkut näistä kamalista hoitokeinoista ovat käytössä vielä tänäkin päivänä.
Jos mielestäsi pahin terveydenhoitoon liittyvä ongelma on terveyskeskusten pitkät jonotusajat, kannattaa lukea tämä Msn Healthin juttu keskiaikaisista hoitokeinoista.
1. Toukkaterapia
Jos koskaan kärsit mätänevästä lihasta kehossasi, älä ole huolissasi – voit aina tiputtaa kourallisen toukkia haavaan!
Toukkaterapia ulottuu raamatulliseen aikaan, vaikkakin vasta 1500-luvulla eräs ranskalainen kirurgi esitteli muodollisesti toukkien vaikutukset. Hän oli riittävän terävä huomatakseen, että potilaan kallon reiästä ilmestyvät toukat auttoivat potilasta paranemaan, koska ne söivät pois mädäntynyttä lihaa. Ranskalaiskirurgi oli oikeassa, ja vielä tänäkin päivänä toukkaterapia on Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston hyväksymä keino puhdistaa tietyn tyyppisiä haavoja.
2. Metallinen katetri
Virtsateiden katetrointi ei nykyäänkään ole mikään mukava juttu, mutta vanhaan aikaan kyseessä oli enemmänkin kidutuskeino.
Miesten virtsatukoksia hoidettiin keskiajalla asettamalla metallinen putki peniksen päähän ja työntämällä putki hyvin kivuaalisti sisään niin, että se saavutti virtsarakon. Tässä vaiheessa virtsa pääsi kulkemaan putken läpi pois kehosta. Pronssiset putket olivat S:n muotoisia läpi 1800-luvun ajan, kun taas hiukan vähemmän sadistisissa katetreissa, jotka tehtiin kullasta, hopeasta tai kuparista, oli pyöristetty pää.
3. Peräruiskeet
Vaikka kuuman nesteen suihkuttaminen takapuoleen saattaat joistakin ihmisistä vaikuttaa hiukan nöyryyttävältä, ennen muinoin peräruiskeet olivat suosittuja aristokraattien ja aatelisten keskuudesssa. Niillä hoidettiin monia erilaisia suolisto-ongelmia.
Kauan ennen kuin muoviset putket keksittiin pehmentämään operaatiota, vettä tai jotakin muuta nestettä ruiskutettiin suurella, metallisella ruiskulla, joka toimi samaan tapaan kuin pyörän pumppu. Kun metallinen, reiällinen suutin oli varovasti asetettu sisään, mäntää painettiin, jolloin ruiskeen sisältö siirtyi nopeasti suolistoon.
Ranskan kuninkaan Ludvig XIV:n kerrotaan sietäneen – tai ehkä nauttineen – yli 2000 peräruisketta hallintokautensa aikana, joskus jopa julkisesti hovinsa nähden.
4. Lobotomia
Tämä neurologinen toimenpide suoritettiin tuuralla (jään rikkomiseen tarkoitetulla piikillä) sekä vasaralla. Lobotomian juuret eivät ole keskiajalla, vaan 1900-luvun puolivälissä, jolloin sitä käytettiin psykiatristen häiriöiden hoitamiseen.
Ensimmäinen lobotomialeikkaus suoritettiin vuonna 1945 tekniikalla, jota oli harjoiteltu greippihedelmällä. Toimenpiteen tarkoituksena oli irrottaa otsalohko muista aivoista. Tämä saavutettiin asettamalla tuuran pää silmäkuoppien päälle, kopauttamalla sitä vasaralla ja sen jälkeen heiluttamalla tuuraa edes takaisin, jotta yhdistävä aivokudos saatiin erotettua. Lobotomia voitiin suorittaa lääkärin vastaanotolla niin, ettei potilaan tarvinnut vaivautua jäämään sairaalaan.
5. Suoneniskentä
Keskiajalla lääketieteelliset teoriat perustettiin siihen, että neljä eri nestettä (musta sappi, keltainen sappi, lima ja veri) kontrolloivat hyvinvointia. Sairaus tarkoitti sitä, että nämä nesteet olivat epätasapainossa, ja tätä ongelmaa hoidettiin poistamalla suuria määriä verta.
Venesektiona tunnetussa toimenpiteessä veri valutettiin ulos avaamalla käsivarren verisuoni tietyllä työkalulla, joka oli noin syömäpuikon kokoinen. Siinä oli pieni terä, jolla iho läpäistiin sekä kanava, jota pitkin veri pääsisi vuotamaan astiaan mittaamista varten.
Myös iilimatoja käytettiin verenvuodatukseen, mutta tällöin oli hankalampaa mitata, kuinka paljon verta kukin mato oli ehtinyt imeä.
Toinen osa keskiajan hirvittävistä hoitokeinoista löytyy täältä!
Lue myös:
Raskauden ehkäisyn historiaa
Taikuudesta nykyaikaisiin ehkäisymenetelmiin