5 tapaa jolla unenpuute ajaa ennenaikaiseen hautaan
Julkaistu 11.06.2012
Moni suomalainen nukkuu liian vähän. Toisia valvottaa kolmivuorotyö, toisia taas lapset. Jotkut kukkuvat tietokoneella yömyöhään kun taas toiset eivät vaan saa aikaiseksi mennä ajoissa sänkyyn. Yleinen vitsi onkin, että kuolema kuittaa univelat. Lainat kuitenkin erääntyvät tässä tapauksessa sitä aikaisemmin mitä enemmän niitä on. Tohtori.fi listasi viisi vaarallisinta univajeen seurausta.
5. Hermostuneisuus ja riskinotto
Kalifornian yliopiston tutkijat osoittivat tuoreessa tutkimuksessa, että unenpuute vahvistaa huomattavasti hermostuneisuutta. Mitä taipuvaisempi ihminen on ollut hermoilemaan tai ahdistumaan, sitä voimakkaammin unenpuute vaikutti. Ahdistuneisuuteen liittyy usein masennusta ja päihteiden väärinkäyttöä. Joidenkin tutkimusten mukaan pitempi unenpuute saattaa myös pysyvästi huonontaa aivojen kykyä käsitellä stressiä.
Ahdistuneisuuden lisäksi unenpuute huonontaa arviointikykyä huomattavasti ja saa ihmiset ottamaan isompia riskejä. Jo yksi huonosti nukuttu yö saa ihmiset ajattelemaan vain voittoa eikä niinkään sitä mitä on menetettävänä.
4. Roskaruoan himoitseminen
Aivokuvauksien perusteella edelleen jo yhden yön unenpuute vaikuttaa siihen miten arvioimme ruoantarpeemme ja sen mitä ruokaa olisi järkevää syödä. Huonosti nukutun yön jälkeen himoitsemme enemmän niin suolaisia kuin makeitakin ruokia.
New Yorkin yliopiston tekemän tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä että univajeiset pitävät normaalisti epäterveellisenä pidettyä ruokaa palkitsevampana väsyneenä. Tutkimuksen seurannan mukaan velkaiset myös söivät enemmän ja rasvaisemmin ollessaan koehenkilöinä.
Epäterveellinen syöminen voi aiheuttaa kaikenlaisia sairauksia diabeteksestä sydänvaivoihin, mutta vaikka saisitkin syötyä väsyksissä terveellisesti, se ei ehkä riitä sillä…
3. Lihavuus ja diabetes
… univelkaisuus altistaa silti diabetekselle ja liikalihavuudelle Bostonin sairaalan tutkimuksen mukaan. Vähäiset yöunet vähensivät energiankulutusta mikä altistaa luonnollisesti lihomiselle. Sen lisäksi havaittiin että verensokeri nousi korkeammaksi aterioiden jälkeen, sillä haiman kyky tuottaa insuliinia huononi unenpuutteen takia. Tämä taas altistaa diabetekselle.
Liikalihavuus altistaa valtavalle määrälle erilaisia riskejä, eritoten sydänvaivoille. Diabetes taas saattaa aiheuttaa hoitamattomana esimerkiksi sokeutta ja munuaisten vajaatoimintaa ja altistaa esimerkiksi haimasyövälle.
2. Aivohalvaus
Mutta vaikka onnistuisit välttämään lihavuuden ja diabeteksen, vaanii yksi riski nimenomaan normaalipainoisia univelkaisia. Alabaman yliopiston tutkimuksessa todettiin että alle kuusi tuntia yössä nukkuvilla normaalipainoisilla keski-ikäisillä on huomattavasti kohonnut riski saada aivohalvaus.
Aivohalvaus on länsimaissa toiseksi yleisin kuolinsyy. Vaikka aivohalvauksesta selviäisikin hengissä, se yleensä aiheuttaa pysyviä hermostollisia ongelmia, jotka taas johtavat muihin tauteihin, ongelmiin ja masennukseen. Kerran halvauksen saaneilla on myös huomattava riski saada toinen.
1. Rattiin nukahtaminen
Osa saattaa olla välittämättä unenpuutteen riskeistä, sillä nehän eivät vaikuta kuin itseen. Vai vaikuttavatko sittenkin? Liikenneturvan tutkimuksen mukaan 20 % auton kuljettajista ilmoitti nimittäin nukahtaneensa joskus rattiin.
Tutkintalautakuntien mukaan noin 10 % kuolemaan johtaneista kolareista johtuu kuljettajan nukahtamisesta ajon aikana. Sanomattakin on selvää mitkä voivat olla seuraamukset esimerkiksi rekkakuskin nukahtaessa moottoritiellä 100 km. tuntivauhdissa.
Suositeltu unen määrä on 6-8 tuntia yössä ja kuten näistä esimerkeistä huomaa, jo yhden yön lipsumisella saattaa olla yllättäviä ja olosuhteiden sattuessa kohdalle vakaviakin seurauksia.