Ravintoklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Terve Trivia
Ravintoklinikka Testaa tunnetko omat syömistapasi. Ravintoklinikka tarjoaa vinkit kohti terveempää elämää!

Uutisia ravinnosta

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Lihavilla lapsilla yllättävä ongelma!

Julkaistu 14.06.2012

Missourin yliopiston tutkimuksen mukaan lihavat lapset pärjäävät huonommin matematiikassa.

Lapset, jotka olivat lihavia jo tarhasta lähtien, pärjäsivät keskivertoa huonommin matemaattisissa testeissä ensimmäiseltä luokalta viidennelle saakka. Pojilla jotka lihoivat vasta myöhemmin, esimerkiksi kolmannella luokalla, ei ollut vastaavanlaisia ongelmia. Tytöillä, jotka lihoivat myöhemmin, ongelmat olivat vain tilapäisiä.

Tutkimuksen mukaan lihavilla tytöillä osa ongelmista selittyi huonommilla sosiaalisilla taidoilla. Sekä tytöillä että pojilla omaa osaansa ongelmissa näyttelivät myös masentuneisuus ja ahdistuneisuus, jotka selittävät myös oman osansa tuloksista.

Tutkimuksen johtaja Sara Gablen mukaan tarhasta saakka jatkuva lihavuus vaikuttaa selvästi yhdessä sosiaalisten tekijöiden kanssa myös lasten koulutaitoihin eikä pelkästään terveyteen.

Tutkimukseen osallistui 6250 lasta joita seurattiin tarhasta viidenteen luokkaan saakka. Tutkimus julkaistiin alun perin Child Development –lehdessä.


Lähde

 

Lue lisää:

 

Ylipainoisten äitien lapset lihavia aikuisenakin





Arvostele artikkeli
3.7 (3 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (6)
Näytä kommentit

pv (vieras)

14.06.2012 22:22

 

Ehkä olen vain poikkeus: ylipainoinen koko ikäni –
kuitenkin pitkästä matikasta laudatur.

 


123 (vieras)

14.06.2012 19:52

 

Eihän tuo ole mikään ihme. Ylipainoisilla on tutkitusti myös pienempi älykkyysosamäärä. (Myös aliravituilla on pienempi älykkyysosamäärä. Huomattavaa on sekin, että monet ylipainoiset ovat kohtalaisen usein aliravittuja. Kalorimäärä on liian suuri, mutta ravinnemäärä liian pieni.)

 


mk (vieras)

14.06.2012 17:52

 

Nimimerkille "nollatutkimus" pitää paikkansa. Jos minun kouluaikana 70-80 luvuilla lihavammat olivat myös "hitaampia" oppimaan. Jos syö oikein, aivot saavat ravintoa, ajatella niitä kauhean kamalia hiilihydraattejakin tarvitsee aivot, lihavat ei syö oikein, sen näkee jo päällepäin.

 


Reiska (vieras)

14.06.2012 14:42

 

Heikko henkinen kestokyky ja huono itsetunto - pasku varsi.

 


nollatutkimus (vieras)

14.06.2012 14:24

 

No ei todellakaan pidä paikkansa

 


Sivu 1 / 2
1 2 » Viimeinen >
Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Keskustelu" (kohta 8)

Varmistus:

tutustu Ravintoklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot