Tämä ruoan salamatkustaja aiheuttaa syöpää
Julkaistu 30.03.2012
Kadmium-niminen metalli aiheuttaa rintasyöpää, kertoo ruotsalainen tutkimus. Kadmiumia käytetään kasvien lisäravinteena, ja sitä löytyy monista ruoka-aineista.
Tutkimuksen mukaan vaihdevuosien ylittäneillä naisilla, jotka saavat ruoasta runsaasti kadmiumia, on 21% korkeampi rintasyövän riski. Kadmiumia löytyy paljon terveellisistä ruoista kuten vihanneksista ja täysjyväviljoista, joista ihminen saa noin 40% saamastaan kadmiumista. Tutkijat uskovat, että kadmium vaikuttaa elimistössä estrogeenin tavoin, minkä on todistettu vaikuttavan rintasyövän riskiin.
Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että vihannekset ja täysjyvät ovat yleisesti syöpää estäviä ruokia, minkä takia niiden syömistä ei missään tapauksessa tulisi lopettaa. Naisilla, jotka söivät paljon vihanneksia, oli pienempi ristasyöpäriski kuin naisilla, jotka saivat paljon kadmiumia muista ruoista. Terveellisten vihannesten ja viljojen lisäksi kadmiumia löytyy paljon mm. äyriäisistä, sisäelimistä ja auringonkukan siemenistä.
Tutkimuksessa analysoitiin yli 55 000 ruotsalaisnaisen tietoja. Tutkimus ei todista kadmiumin ja rintasyövän välistä syy-seuraus-suhdetta, mutta antaa hyvän kuvan mahdollisesta yhteydestä.
Lähde: MSNBC
Lue lisää:
Näissä ruoissa yllättävän paljon sokeria
Päivittäinen liha-annos vie ennenaikaiseen hautaan
Drinkki päivässä pitää halvauksen loitolla