Kaarijalka
Julkaistu 06.04.2009
Kaarijalaksi kutsutaan jalkaa,
jossa jalan sisäholvi on korkea ja jalkapöytäkin on rintava. Kaarijalan
esiintyvyys on 1:500 lasta kohden. Se ilmenee usein vasta 10-12 vuotiaana,
jolloin jalan kaaret ovat kehittyneet. Usein tämän tyyppisestä jalasta jää
jälki esimerkiksi suihkun lattialle vain kantapäästä ja päkiästä. Takaapäin
katsottuna voi kaarijalan kantapää kääntyä alareunastaan sisäänpäin.
Kaarijalan
omaavalla on oman kehon paino jalan ulkosyrjällä kun taas lattajalkaisella se
on jalan sisäsyrjällä. Tästä syystä kaarijalkaisilla on suurempi taipumus
nyrjäyttää nilkkaansa. Varsinkin pallopelit, joissa on paljon suunnan
vaihdoksia esim. sulkapallo, salibandy, voivat altistaa nilkan nyrjähdykselle.
Useimmiten kaarijalka on
rakenteeltaan jäykkä ja pohjelihakset ja jalkapohjien kantakalvot ovat kireät.
Kaarijalka on useimmiten ominaisuus eli se ei ole syntynyt ajan mittaan vaan se
on ollut syntymästä asti jonkinasteisena. Se voi myös kehittyä myöhemmin jonkin
neuromuskulaarisen tai muun sairauden seurauksena. Kaarijalan aiheuttamat
kiputilat ovat useimmiten jalkapohjassa , päkiän alueella tai akillesjänteissä.
Kipuja voi esiintyä myös polvissa. Koska kaarijalan omaavalla kosketuspinta-ala
voi olla pieni, se voi aiheuttaa epävakautta jalkaterään. Se voi aiheuttaa myös
varpaiden koukistumista.
Kaarijalkaa voidaan hoitaa
fysioterapian keinoin. Ensimmäinen asia on pyrkiä saavuttamaan jalan nivelissä
normaali liikelaajuus. Tämä asettaa kaarijalkaa hoitavalle fysioterapeutille
omat haasteensa. Fysioterapeutin on osattava erottaa onko huono liikkuvuus
peräisin lihaksista vai luisesta rakenteesta. Kun normaali liikelaajuus on
saavutettu, voidaan tukena vielä käyttää joko yksilöllisiä tukipohjallisia tai
pieniä kiilauksia kenkien omissa pohjallisissa. Jalkapohjassa olevan
kantakalvon venyttäminen on tärkeä osa hoitoa. Kengissä voidaan myös käyttää
iskua vaimentavia pohjallisia, koska kaarijalat ovat usein jäykkiä ja niissä on
huonohko iskunvaimennus.
Kengän suhteen kaarijalkaa pätevät samat säännöt kuten
muissakin virheasennoissa (
ks. oikeanlaisen kengän valinta). Toisin sanoen kantakapin tukevuus, jämäkkä
kiertojäykkyys ja nauhakiinnitys ovat tärkeitä asioita kenkää valitessa. Yksi
tärkeä huomio on juoksukengän valinnassa. Prontaatiotuettua kenkää ei missään
nimessä saisi käyttää, koska se korostaa jo olemassa olevaa virheasentoa. Se
sijaan olisi valittava neutraalisti askeltava kenkä. Tässä asiassa kannattaa
käyttää asiantuntevaa urheilukauppaa.
Lattajalka