Katupöly häiritsee vielä viikkojen ajan
Julkaistu 04.04.2012
Herkimmät ovat jo varmaankin huomanneet, että teiden
sulaessa katupöly on saapunut kiusaamaan jokavuotiseen tapaansa. Astmaatikolle
se aiheuttaa pahimmillaan sairaalakäynnin, mutta pöly rasittaa myös terveiden
hengitysteitä ja silmiä.
- Katupölystä
oireilevien on hyvä välttää etenkin ruuhka-aikoina paikkoja, joissa hiukkasia
on paljon, kuten vilkasliikenteisten teiden läheisyydessä, muistuttaa
sisäilma-asiantuntija Tuula Syrjänen
Hengitysliiton tiedotteessa.
Katupöly vaikuttaa ilmanlaatuun
Toissapäivänä
Joensuussa mitattiin huomattavia pölyhiukkaspitoisuuksia, jotka muuttivat
ilmanlaadun huonoksi. Partikkeleiden määrä rikkoi 50 mikrogrammaa
kuutiometrissä, mikä on herkimmille ihmisille jo terveydelle haitallinen määrä.
Yleisesti ottaen ilmanlaatu on pysynyt kuitenkin toistaiseksi hyvänä tai
tyydyttävänä koko maassa.
Hienoksi jauhautuneesta hiekasta ja asfaltista sekä
renkaista ja jarruista irtoavista partikkeleista koostuvan katupölyn
terveydellisiin vaikutuksiin on kuitenkin syytä suhtautua vakavasti.
Hengitysliiton mukaan erityisesti astmaatikot ovat vaarassa, kun pöly lisää
keuhkoputken ärsytystä ja sitä kautta lisää liman eritystä. Jos kuulut
riskiryhmään, ylimääräistä ulkoilua tulisikin hetken aikaa välttää.
Partikkelit pois ilmasta erilaisin keinoin
Katupölyn
hillitsemiseen on olemassa muutamia tehokkaita keinoja, vaikka kevään
jokavuotista vihollista ei voida täysin estääkään. Kunnossapitopäällikkö Kai Mäenpää Oulun kaupungin yhdyskunta-
ja ympäristöpalveluista kertoo, että katupölyn sitominen kalsiumkloridilla on
tehokas estää partikkelien pääsy ilmaan.
Mäenpään mukaan
laajamittainen puhdistus aloitetaan yleensä silloin, kun yöpakkaset päättyvät.
Ensimmäisenä ovat vuorossa vilkkaimmat bussipysäkit.
- Sääolosuhteet vaikuttavat
eniten puhdistusten aloitukseen, eivät kalenteripäivät. Pysäkit ovat
järjestyksessä ensimmäisiä, sillä jos niitä ei puhdisteta, auton tullessa
pysäkkitaskuun pöly nousee pysäkillä odottaville ja kulkeutuu ovien avautuessa
autojen sisälle.
Mäenpäällä on
selkeä lista muista toimenpiteistä, joilla hengitysilma saadaan pysymään
suhteellisen vaarattomana.
- Ennakoiva
harjaus kalsiumkloridilla kostuttaen. Kostutus vedellä ennen harjausta ja
tiedottaminen kiinteistöille, että lehtipuhaltimia ei tulisi käyttää.
Kiinteistöjen omat harjaukset hoidetaan vasta kostutusten jälkeen.
Ohessa vielä
Hengitysliiton ohjeet katupölyltä suojautumiseen. Altistumista voit vähentää:
- Välttämällä liikkumista ongelma-alueilla
kuivalla säällä pahimpaan pölyaikaan. Vilkkaimmin liikennöidyt kadut pölyävät
eniten.
- Asentamalla hiukkassuodattimet
tuloilmaventtiileihin niin kotona, työpaikalla kuin autossakin. Muista vaihtaa
suodattimet ohjeiden mukaisesti!
- Välttämällä ikkunatuuletusta tai asentamalla
tuuletusikkunaan pölysuodatin.
- Uloshengitysventtiilillä varustettua
hengityssuojainta voi kokeilla, mutta se aiheuttaa valitettavasti
hengitysvastusta ja vaikeuttaa hengitystä. Hengitys- ja sydänsairaan on hyvä
keskustella suojaimen pitempiaikaisesta käytöstä oman lääkärin kanssa.
Lue lisää
Kaduilla pölyää hiekka-asfaltticocktail
Hengityssuojaimella katupölyä vastaan
Koivun siitepölyä runsaasti ilmassa tänä keväänä
Kärsitkö allergioista? 7 keinoa vähentää oireita tänä keväänä
Siitepölykausi lähestyy – suodattimet vaihtoon!