Top 12 allergian aiheuttajaa
Allergiat ovat niin yleisiä, että joka toinen kärsii jossain vaiheessa elämää allergian aiheuttamista oireista. Allergisella ihmisellä puolustusjärjestelmä toimii tavallaan ylikierroksilla, jolloin se saa elimistön puolustautumaan harmittomia aineita, kuten ruoka-aineita, vastaan.
Tavallisia allergiaoireita ovat allerginen nuha, silmävaivat ja ihottuma, mutta myös hengenahdistus ja anafylaktinen sokki, joka on hengenvaarallisen voimakas allerginen reaktio.
Mikä sitten aiheuttaa allergiaoireita? Lue Everyday Healthin listaamat 12 yleistä (ei järjestyksessä) allergian aiheuttajaa:
1. Lemmikkieläimet.
Lemmikkieläinten hilse, sylki, virtsa ja uloste aiheuttavat oireita eläinallergikoilla. Tavallisia oireita ovat nuha, silmäoireet ja ihottuma. Todella herkillä allergikoilla eläimen hilse voi kulkeutuessaan hengitysteihin aiheuttaa hengitysvaikeuksia ja jopa kroonisen astman.
Voimakkaimmin allergisoivia eläimiä ovat koira, kissa ja hevonen sekä jyrsijöistä marsut, hamsterit, hiiret, rotat ja kanit. Kissa-allergia on puolet yleisempää kuin koira-allergia.
2. Pölypunkit.
Vaikka kodissasi tehtäisiin viikkosiivous säännöllisesti, löytyy sieltä todennäköisesti mikroskooppisen pieniä pölypunkkeja. Tyypillisiä pölypunkkiallergian oireita ovat astma, allerginen nuha, silmäoireet ja atooppinen ihottuma.
Pölypunkit viihtyvät erityisen hyvin vanhoissa sohvissa, nojatuoleissa ja makuuhuoneessa, joten allergiaoireita voi yrittää hillitä viikoittaisella vuoteen ja sohvien imuroinnilla, lakanoiden pesulla 60 asteessa sekä petivaatteiden tuuletuksella pakkassäällä. Suomessa pölypunkkiallergia on suhteellisen harvinainen, mutta siihen liittyy myös höyhenallergia.
3. Siitepöly.
Tuulipölytteisten kasvien siitepöly aiheuttaa oireita siitepölyallergikoille. Oireilu on yleensä jaksottaista ja loppuu siitepölykauden päättyessä. Keväällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesästä pujo. Yleisimpiä allergeeneja ovat lepät, koivut, heinät ja pujo.
Tyypillisiä oireita ovat vetinen nuha, aivastelu, nenän kutina ja tukkoisuus sekä silmäoireet. Oireena voi olla myös voimakas väsymys. Siitepölyallergikot voivat vähentää oireitaan välttämällä suurimpia siitepölylaskeumia päiväaikaan sekä aurinkoisella ja tuulisella säällä. Siitepölyallergian hoidossa lääkkeillä, eli antihistamiineilla, nenäsumutteilla ja silmätipoilla, on suuri rooli, mutta myös seuraavia niksejä kannattaa kokeilla:
- Estä siitepölyn pääsy sisälle tuuletusikkunoihin laitettavilla suodattimilla
- Huuhtele siitepölyt hiuksista pois ennen nukkumaanmenoa
- Huolehdi viikkosiivouksesta luututen paikat nihkeällä luutulla
- Älä kuivata pyykkejä ulkona siitepölykaudella
4. Homeallergia.
Homeesta johtuvan allergian oireet eivät ikävä kyllä välttämättä pääty kesään. Vaikka home viihtyy lämpiminä kesäpäivinä lahoavissa puissa, pudonneissa lehdissä, nurmella ja muissa paikoissa voi sitä tavata sisälläkin, erityisesti kylpyhuoneissa, keittiöissä ja kellareissa. Homeallergiat ovat kuitenkin melko harvinaisia ja rakennuksessa olevalle kosteusvaurion aiheuttamalle homeelle reagoiminen vaatii pitkän altistumisen. Tyypillisiä oireita ovat esimerkiksi allerginen nuha, allerginen silmätulehdus ja astma.
5. Lateksi.
Luonnonkumista valmistetut tuotteet, kuten lateksiset kumikäsineet, kondomit ja ilmapallot voivat aiheuttaa lateksiallergiaa. Yleisin allerginen reaktio on vuorokauden sisällä altistuksesta ilmestyvä kutiava, punoittava kosketusihottuma. Oireisiin voi kuulua myös nenän tukkoisuutta, aivastelua, silmien kutinaa ja astmaoireita. Oireita voi välttää käyttämällä lateksittomia kumivalmisteita. Huomioi siis, onko käyttämissäsi kulutustavaroissa, kumikäsineissä, kondomeissa ja lapsen tutissa luonnonkumia ja vaihda tuotteet lateksittomiin.
6. Hyönteiset.
Useimmille ihmisille pistävien hyönteisten, kuten ampiaisten, herhiläisten ja mehiläisten pisto aiheuttaa pienen paukaman, joka menee ohi muutamassa päivässä. Joillekin näiden hyönteisten pisto voi kuitenkin usean altistumisen jälkeen aiheuttaa nokkosrokkoa, hengenahdistusta ja johtaa jopa anafylaktiseen sokkiin, johon voi kuulua kielen turpoamista, huimausta, rinnanpuristusta ja hengitysvaikeuksia. Anafylaktisen sokin ensiapua on adrenaliinipistos ja vaiva vaatii myös lääkärin hoitoa.
Myös hyttysten ja mäkäräisten pistoille voi allergisoitua. Joka kymmenes suomalainen reagoi niiden pistoihin tavallista voimakkaammin, jolloin pistokohtaan voi muodostua puolen kämmenen kokoisia ihoturvotuksia ja vesirakkuloita.
7. Kalaruoat.
Kalaruoat ovat tyypillisimpiä ruoka-allergioiden aiheuttajia ja allergia voi kohdistua myös äyriäisiin ja simpukoihin. Allergia puhkeaa yleensä jo pikkulapsena ja jatkuu usein aikuisiälle asti. Allergisiin oireisiin kuuluu ihottumaa, astmaoireita, ruoansulatuskanavan oireita ja pahimmillaan anafylaktinen sokki. Jotkut allergikoista ovat niin herkkiä, että saavat oireita jo pelkästä kalan hajusta tai koskettamisesta. Kala-allergikkojen kannatta huomioida, että kalaa voi löytyä yllättävistäkin ruoista, esimerkiksi maksapasteija voi sisältää anjovislientä.
8. Soija.
Soija-allergia ei ole kovin yleinen, mutta sitä voi esiintyä kaiken ikäisillä. Tyypillisiä oireita soija-allergiassa ovat ihottuma ja astmaoireet. Joissain ruoissa voi olla soijaa, vaikka sanaa soija ei mainittaisikaan tuoteselosteessa. Esimerkiksi monet leipomotuotteet, valmisruoat, makkarat ja myslit voivat sisältää soijaa ja aiheuttaa soija-allergikolle allergisen reaktion. Soijalesitiini ja soijaöljy sopivat kuitenkin useimmille soija-allergikoille.
9. Pähkinät.
Monista ruoista, kuten keitoista, leivonnaisista, muroista, suklaasta ja jäätelöstä, voi löytyä pieniä määriä pähkinää. Pähkinäallergikot voivat saada allergiaoireita jo hyvinkin pienistä määristä pähkinää aina ihottumasta astmaoireisiin ja anafylaktiseen sokkiin asti. Kookospähkinä ja muskottipähkinä sopivat myös pähkinäallergikoille.
10. Maito.
Lehmänmaitoallergia aiheutuu puolustusjärjestelmän ylireagoimisesta johonkin maidon proteiineista. Allergiaoireet voivat vaihdella ihottumasta astmaan ja anafylaktiseen sokkiin. Aikuisilla maitoallergia ilmenee usein myös suolisto-oireina. Laktoosi-intoleranssiin, joka johtuu maitosokeria pilkkovan entsyymin puutteesta, maitoallergiaa ei tule sekoittaa.
Maitoallergiat ovat tyypillisimpiä alle 3-vuotiailla lapsilla ja osalla allergia paranee kouluikään mennessä. Koska maitoproteiineja löytyy useista tuotteista, tulee maitoallergikoilla olla tarkkoja tuotteiden sisällöstä. Myös vähälaktoosiset maitovalmisteet aiheuttavat allergiaa, koska niissä on maidon proteiinia.
11. Kananmunat.
Osa muna-allergikoista saa oireita vain munankeltuaisesta, osa pelkästään valkuaisesta. Kumpi tahansa allergian aiheuttaakaan, syynä allergiaan ovat munan sisältämät proteiinit. Oireiden voimakkuus vaihtelee eikä osa allergikoista saa oireita lainkaan, jos munaa on pieniä määriä leivonnaisessa.
Allergisiin oireisiin voi kuulua ihottumaa, astmaoireita, ruoansulatusvaivoja ja jopa anafylaktinen sokki. Useat ruoat, kuten leivonnaiset, pasta ja murot, sekä kosmetiikasta muun muassa hammastahnat, voivat sisältää munaa. Asia ei yksinkertaista myöskään se, että tuoteselosteita luettaessa muna voi olla piiloutunut muun muassa seuraavien nimien taakse: albumiini, lysotsyymi, lesitiini ja ruskuainen.
12. Penisilliini.
Lääkeallergioiden yleisin aiheuttaja on penisilliini ja sen johdokset, joita käytetään yleisesti antibioottina. Ihottuma, astmaoireet, kielen tai huulten turpoaminen ja anafylaktinen sokki voi alkaa jo minuuteissa lääkkeen otosta. Penisilliiniallergia ei ole synnynnäinen ominaisuus, vaan allergia voi kehittyä kun penisilliinille on ensin altistuttu.
Lue myös:
Allerginen nuha - Tohtori.fi
Astmaklinikka, Tohtori.fi
Ihotautilääkäri: Atooppinen ihottuma - Tohtori.fi
9 kysymystä allergian hoidosta - Tohtori.fi