Hormonikierukka
Julkaistu 16.04.2009

Kohdunsisäinen
hormoniehkäisin eli hormonikierukka muodostuu muovisesta rungosta ja
"käsivarsista" sekä runkoon liitetystä hormonia vapauttavasta
sylinteristä. Kierukan varresta ehkäisin vapauttaa pieniä määriä synteettistä
keltarauhashormonia eli progestiinia tasaisesti kohdun limakalvolle, josta sitä
imeytyy pieniä määriä myös verenkiertoon.
Kaikki hormonaaliset menetelmät
vähentävät kokonaisvuodon määrää ja siten anemiaa, mutta hormonikierukalla tämä
vaikutus on erityisen selvä sen kohdun limakalvolle eli endometriumiin
kohdistuvan voimakkaan paikallisvaikutuksen vuoksi. Kohdunsisäistä
hormoniehkäisintä käytetään raskauden ehkäisyn ohella myös runsaiden
kuukautisten hoitoon ja lievittämään kuukautiskipuja sekä osana vaihdevuosien
hormonihoitoa.
Hormonikierukan ostoon apteekista tarvitaan lääkärinmääräys ja sen asettaa
lääkäri. Yleensä kierukka tulee olla itsellä mukana vastaanotolle mentäessä.
Hormonikierukka asetetaan
kuten "tavallinen" kierukka
Hyvän ehkäisytehon turvaamiseksi heti asetuksesta alkaen, kierukka laitetaan
paikoilleen seitsemän vuorokauden sisällä kuukautisvuodon alkamisesta. Tällä
ajoituksella on myös muita etuja. Kohdun kaulakanava on tällöin hiukan väljempi
kuin muissa kierron vaiheissa, mikä helpottaa asetusta. Myös tulehdusriski on
kuukautisvuodon aikana pienempi.
Usein ennen kierukan asetusta otetaan Papa- eli irtosolunäyte. Myös mahdolliset
infektiot poissuljetaan. Kohdunkaulaa väljennetään tarvittaessa ja kohdusta
otetaan yleensä ns. sisämitta. Tämän jälkeen kierukka viedään
"supussa" asetinputkella kohtuonteloon, missä se laukaistaan auki.
Kierukka pysyy paikallaan avattujen "käsivarsien" avulla. Langat
jäävät noin 1 - 2 cm
kohdunkaulasta emättimen puolelle, mistä kierukka on aikanaan helppo poistaa
langoista vetämällä. Jos aikaisemman kierukan langat ovat häirinneet
esimerkiksi yhdynnässä, langat voidaan leikata niin lyhyiksi, että ne
vetäytyvät kokonaan kohdun kaulakanavaan.
Jotkut naiset kokevat kierukan asetuksen epämukavana ja jotkut jopa kivuliaana.
Kierukan laittoon voikin varautua ottamalla noin tuntia ennen toimenpidettä
apteekista ilman reseptiä saatavaa tulehduskipulääkettä. Myös asennuksen
jälkeen kohdun supistelu voi aiheuttaa kuukautiskivun tyyppistä vaivaa
seuraavan vuorokauden aikana. Tätäkin voi lievittää tulehduskipulääkkeellä.
Hormonikierukan asetukseen voi liittyä kohtutulehdus, joka johtuu useimmiten jo
asetushetkellä kohdun kaulakanavassa olleen tulehduksen nousemisesta kierukan
mukana kohtuun. Joskus antibioottihoidon lisäksi kierukka joudutaan poistamaan.
Uusi kierukka voidaan asettaa, kun tulehdus on todettu parantuneeksi. Suomessa
kierukan asetukseen liittyvät tulehdukset ovat harvinaisia, koska naisten Papa-
ja tulehdusnäytteet on tutkittu ennen asetusta.
Säännölliset
lääkärintarkastukset ovat paikallaan
Kierukan sijainti varmistetaan toteamalla langan päät emättimessä. Jos langat
eivät ole näkyvissä, kierukan olemassaolo ja sijainti voidaan tarkistaa
ultraäänitutkimuksella, mikä on kivuton toimenpide. Irtosolunäyte otetaan usein
vuositarkastusten yhteydessä.
Pitkäaikaista ehkäisyä
Hormonikierukan vaikutuksesta kohdun limakalvo asettuu muutaman käyttökuukauden
jälkeen "lepotilaan" ja sillä on myös vierasesinevaikutus kohdun
limakalvolla. Tämä heikentää siittiöiden hedelmöittämiskykyä ja estää munasolun
kiinnittymistä kohtuonteloon. Keltarauhashormoni sitkistää myös kohdunkaulan
liman siittiöitä huonosti läpäiseväksi. Lisäksi ehkäisin häiritsee munasolun
irtoamista eli ovulaatiota sekä munasolun normaalia hedelmöittymistä. Hormonikierukan teho kestää viisi
vuotta.
Hormonikierukan edut ja haitat ja käytön
esteet ovat pääsääntöisesti samat kuin muilla pelkkää progestiinia sisältävillä
valmisteilla. Pelkkää progestiinia sisältävien valmisteiden vaikutusmekanismia
sekä etuja ja haittoja käsitellään kappaleessa:
Keltarauhashormonivalmisteiden
yleiset vaikutukset
Muiden keltarauhashormonivalmisteiden tavoin
tiputtelut ja epäsäännölliset vuodot ovat tavallisia. Muutaman ensimmäisen
kuukauden aikana tiputteluvuotoa voi esiintyä lähes jatkuvanakin. Pidemmän
päälle useimmilla naisilla vuodot kuitenkin niukkenevat huomattavasti ja
viidesosalla kuukautiset jäävät hormonikierukan käytön aikana täysin pois.
Käytössä huomioitavaa
Hormonikierukka voi joskus aiheuttaa kipuilua
joka joissain tapauksissa voi johtaa kierukan poistamiseen. Kuten
kuparikierukkakin, voi hormonikierukka joskus poistua omia aikojaan. Usein
näissä tapauksissa on kuitenkin kyse asetukseen liittyvistä virheistä.
Hormonikierukkaa ei tule asettaa naiselle, joka on sairastanut kohdun tai
kohdunkaulan syövän, jolla on parhaillaan synnytinelintulehdus tai jolla on
kohdun epämuodostuma kuten kohdun väliseinämä tai asetusta haittaavat myomat.
Muiden vasta-aiheiden osalta ks. Keltarauhashormonivalmisteiden
yleiset vaikutukset
Vaikka hormonikierukan ehkäisyvaikutus välittyy ensisijaisesti paikallisesti,
sen käytössä on huomioitava muiden lääkkeiden mahdolliset yhteisvaikutukset.
Ks. minipillerit
Suomessa saatavilla olevat hormonikierukat:
Levonorgestreeli Mirena
(Bayer Schering Pharma Oy)