10 tapaa, joista hampaat ja suu kärsivät
Julkaistu 01.07.2011
1.Harjaat liian kovaa
Kovaharjaksisella hammasharjalla peseminen ei ole hampaille hyväksi. Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, jos harjaat liian kovaa. Shape.comin mukaan liian kovaa harjaaminen kuluttaa hampaiden kiillettä. Harjaa pehmeällä harjalla tehden ympyrän mallista liikettä vähintään kahden minuutin ajan. Harkitse myös sähköhammasharjaa, sillä se saattaa poistaa vielä enemmän plakkia kuin tavallinen harja.
2. Väärä hammastahna
Jos omistat herkät hampaat, fluori on tärkeintä. Silloin kannattaa unohtaa valkoisuutta lisäävät ja muutenkin kiillettä ärsyttävät tahnat. Pysy hyvissä, hellissä perustahnoissa.
3. Hammaslangan unohtaminen
Ruoantähteet muodostuvat plakiksi, joka aiheuttaa reikiä. Hammasharjalla ei taas toisaalta saa kaikkea plakkia pois. Onneksi on hammaslanka, jolla saa hammasvälit puhtaiksi. Suuri osa ihmisistä ei sitä kuitenkaan halua tai muista käyttää.
4. Liian limonadin juominen
Hiilihapolliset juomat sisältävät joko sokeria ja fosforihappoa tai molempia. Ne kuluttavat hampaita ja edistävät reikien syntymistä, joten limukat kannattaa jättää ruokavaliosta pois.
5. Tahraavat ruoat
Hammaskiilteen voi ajatella eräänlaisena sienenä, joka imee väriä itseensä. Jos juot paljon punaviiniä, kahvia, teetä tai kolaa, hampaasi saavat ennenpitkää tunkkaisen, rusehtavan värin.
6. Jatkuva napostelu
Jos syöt jatkuvasti jotain (varsinkin sokerista) pikkupurtavaa, suussa on käynnissä jatkuva ruoansulatus, joka kuluttaa kiillettä.
7. Hampaiden työkaluina käyttäminen
Jos käytät hampaitasi esimerkiksi solmujen löysentämiseen tai pullonkorkkien avaamiseen, hampaat voivat lohjeta ja vaurioitua lopullisesti.
8. Ongelmien vähättely
Pahanhajuinen hengitys ja kroonisesti verta vuotavat ikenet ovat merkki ientulehduksesta, mutta silti moni jättää elimistön varoistumerkit omaan arvoonsa. Jos iknete vuotavat, juo enemmän vettä päivittäin, jotta suu pysyy kosteana. Jos oireet jatkuvat yli viikon, puhu lääkärin kanssa.
9. Hammaslääkärin välttely
Tiedätkin jos varmaan, että hammaslääkärissä tulisi käydä vähintään kahden vuoden välein, vaikka mitään akuuttia ongelmaa suussa ei olisikaan. Monet kuitenkin pelkäävät hammaslääkäriä ja menevät vastaanotolle sitten, kun on liian myöhäistä.
10. Huulet kuntoon
Vaikka useimmilla meistä hampaat ovat hyvässä kunnossa, monen hymy hyytyyn huulien ongelmiin, kuten huulten halkeiluun. Nappaa kaupasta mukaan huulirasva ja käytä sitä päivittäin.
Lue lisää:
Hampaiden valkaisu
Vihlooko hampaita? Tästä se johtuu