Nämä ruoka-aineet ovat luonnon omia hampaiden valkaisijoita
Julkaistu 19.04.2012
Entistä valkoisempi hymy tuntuu kiinnostavan
yhä useampia: hammaslääkärien tekemien hampaiden valkaisujen lisäksi markkinoille on
tullut lisää kotona käytettäviä kemiallisia hampaidenvalkaisutuotteita. Mikäli
valkoisemman hymyn saaminen kuulostaa houkuttelevalta, mutta kemiallisten
valkaisuaineiden käyttäminen ei, voit ottaa vinkkiä seuraavista American
Academy of Cosmetic Dentistryn suosittelemista hampaita
vaalentavista ruoka-aineista.
Mansikanmakuista vaalennusta
Mansikat ovat paitsi makunystyröitä hiveleviä, myös hampaita valkaisevia
kesäherkkuja.
Mansikoiden omenahapon kerrotaan valkaisevan hampaita. Lisäksi
mansikassa on hampaiden hyvinvointia edistävää C-vitamiinia.
Sitruksessa luonnollista valkaisuainetta
Sitrushedelmissä on luonnon omaa valkaisuainetta, joka tehoaa myös
hampaisiin. Lisäksi sitruuna auttaa pitämään elimistön pH-tasapainoa yllä.
Suomen
Hammaslääkäriliitto muistuttaa kuitenkin, että usein
nautittuna sitrushedelmät voivat aiheuttaa hampaan kiilteen liukenemista. Kiilteen irtoamista voi
välttää, kun ei hankaa tai harjaa hampaitaan heti sitruunan maistelemisen
jälkeen.
Ruokasoodaa hammastahnan asemesta
Ruokasooda on perinteinen puhdistusaine, jota voi käyttää pesuaineen
asemesta rasvatahroihin ja pinttyneihin astioihin. Bangstylen
mukaan ruokasooda puhdistaa myös hampaita. Ruokasoodan teho perustuu hammaskiillettä
hiovaan vaikutukseen, joten ruokasoodaa voi käyttää hammastahnan korvikkeena hampaita harjatessa.
Ruokasoodaa ei kuitenkaan kannata käyttä hampaiden valkaisuun useammin kuin kerran
kuussa. Silloinkin suu on muistettava huuhdella huolella.
Popsi porkkanaa
Raa’at vihannekset paitsi vahvistavat hampaita ja ikeniä myös puhdistavat
hampaita ja poistavat niistä tahroja. Esimerkiksi porkkana on myös hyvä A-vitamiinin lähde, jota tarvitaan myös hammaskiilteen muodostumiseen.
Juo pillillä
Etenkin happamat juomat on hyvä juoda pillillä. Silloin neste joutuu
vähemmän kosketuksiin hampaiden kanssa. Janoon paras juoma on vesi.
Jos haluat myös pitää hampaasi puhtaina, on näiden hampaita värjäävien
juomien ja ruokien nauttimista hyvä rajoittaa.
Lue lisää
Hampaidenvalkaisuaineen nieleminen on yleistä – ja erittäin vaarallista
Kumpi vahingollisempaa hampaille: valkaisu vai appelsiinimehu?
Syö oikein - 5 vinkkiä kauniiseen hymyyn!
7 keinoa kauniimpaan hymyyn