Tiukat housut ovat terveysriski - muutenkin kuin kiveksille
Julkaistu 16.07.2012
Kireiden
farkkujen ja muiden tiukkojen vaatteiden käyttö on muotia, mutta niiden hinta
voi olla korkeampi kuin luulitkaan, sillä terveytesi saattaa olla
vaakalaudalla, uutisoi CBS News.
Yhdysvaltalaislääkär
Nicholas Morriseyn mukaan tiukkojen housujen tarkoitus on korostaa jo
olemassa olevaa vartalon muotoa, ei muuttaa sitä.
- Vaatteita
ei ole suunniteltu muokkaamaan kehoamme sellaiseksi, mitä se ei ole, hän
kommentoi.
Yleisimmin
tiukkoja housuja käyttäneet valittavat tunnottomuutta reisissä, jota kutsutaan
meralgia parastheticaksi.
Morriseyn mukaan ihmisen lantiossa on aistihermo,
joka välittää tunnon reisien eri osiin. Tiukkoja housuja käyttävät usein
valittavat jalkojen tunnottomuudesta, koska housut kiristävät. Heidän reitensä
alkaa ikään kuin nukkua, ja kun he nousevat, tuntuu siltä kuin jalka ei
olisikaan heidän allaan.
Morriseyn
mukaan tilanne itsessään ei ole vaarallinen, mutta toistuvasti se voi aiheuttaa
pysyvää vahinkoa.
Morriseyn
mukaan erityisesti miesten pitäisi olla huolissaan liian tiukkojen housujen
käytöstä. Housujen kireys voi nimittäin aiheuttaa kivesten vääntymistä. Jos
sitä ei hoideta, vääntyminen voi katkaista verenkierron ja aiheuttaa kiveksen
kuolion. Tähän mennessä tiukkojen housujen käytön aiheuttama kivesten
vääntyminen ei ole kuitenkaan ollut niin vakavaa, että yksikään mies olisi
menettänyt kivestään.
- Vääntyminen on yleensä niin kivuliasta, että miehet hakevat siihen apua melko
nopeasti, Morrisey sanoo.
Lue lisää:
Miesten 6 seksivirhettä
Nämä asiat tuhoavat uuden parisuhteen
Näitä asioita miehet eivät kerro vaimolleen