Tämän takia unenpuute lihottaa!
Julkaistu 18.05.2011
Unenpuutteen on todettu useissa tutkimuksissa voivan johtaa lihomiseen. Esimerkiksi Kansanterveyslaitoksen (nyk. THL) muutaman vuoden takaa olevan Terveys 2000 -tutkimuksen tuloksien mukaan poikkeavan lyhyt uni lisää lihavuutta liikunnan määrästä, masentuneisuudesta ja tupakoinnista riippumatta.
Tarkkaa syytä sille, miksi unenpuute saa ihmisen lihomaan, ei kuitenkaan Kansanterveyslaitoksen(kaan) tutkimuksessa osattu antaa. Ruotsissa Uppsalan yliopistossa tehdyssä pikkututkimuksessa aiheuttajasta on vihdoin saatu selvyyttä.
American Journal of Clinical Nutrition –lehdessä huhtikuussa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että liian vähäisen unen saaminen jopa vain yhden yön aikana vähensi akuutisti energiankulutusta terveillä miehillä. Tutkijoiden mukaan tämä viittaa siihen, että uni osallistuu ihmisillä päivän energiankulutuksen sääntelyyn.
Tutkimusta johtaneen Christian Benedictin tutkimukseen osallistui yhteensä 14 normaalipainoista miestä kahtena eri kertana, joista ensimmäisessä koehenkilöitä seurattiin 24 tunnin ajan, josta he saivat nukkua kahdeksan tuntia. Toisella kerralla tutkittavat puolestaan valvoivat kokonaisen vuorokauden.
Miesten aterianjälkeiset energiankulutukset mitattiin tutkimuksessa kalorimetrilla, ja miehet saivat itse valita mitä söivät päivän aikana monipuolisesta buffet-pöydästä. Niin ikään miehiltä mitattiin greliini- (ruokahalua stimuloiva hormoni), leptiini-, noradrenaliini- eli norepinefriini-, kortisoli- (stressihormoni), tyreotropiini-, glukoosi- ja insuliinipitoisuuksia useita kertoja testipäivien aikana.
Tuloksista ilmeni, että unenpuutteen myötä miesten energiankulutus laski jopa 5-20 prosenttia. Valvotun yön jäljiltä miehiltä mitattiin myös korkeampia verensokeri- (glukoosi), greliini-, tyreotropiini- kortisoli- sekä norepinefriinitasoja. Sen sijaan miesten ruokailutottumuksiin ei unenpuute näyttänyt vaikuttavan.
Yhteenvetona tutkimuksen tuloksista voidaankin todeta, että äkillinen unenpuute aiheuttaa ainakin miehissä lisääntynyttä näläntunnetta, jolloin voi helposti tulla nautittua liikaa kaloreita, jotka hidastuneen energiankulutuksen johdosta eivät sitten pala, jolloin lihominen on hyvinkin mahdollista. Tämä korostaa jälleen kerran riittävien yöunien saamisen tärkeyttä.
Lähde: American Journal of Clinical Nutrition
Arkistosta poimittua:
Unenpuute lihottaa!
Hyvä uni, parempi mieli!
Höyhensaaret hukassa? Hoida unettomuus itse! – osa 1
Jäikö nukkumatti matkasta? Hoida unettomuus itse! –osa 2
Yllättäviä unifaktoja – näitä asioita et tiennyt nukkumisesta