Elintapojen merkitys jalkojen terveydelle
Julkaistu 03.04.2009

Jalkojen terveys on ihmisen hyvinvoinnille ja toiminnalle merkittävä asia. Vaikka osa jalkaongelmista voi olla kiinni esimerkiksi perintötekijöistä tai sairauksista, ovat monet jalkaongelmat vältettävissä jo pelkästään elintapoja parantamalla.
- Lisää liikuntaa! Arkiliikunnan lisääminen säännölliseksi, päivittäinen tapahtuvaksi toiminnaksi parantaa muun muassa jalkojen kuntoa ja verenkiertohäiriöitä.
-
Venyttele! Venyttelytuokiot työpäivän lomassa virkistävät jalkoja ja saavat jalkapumpun toimimaan tehokkaammin ehkäisten jalkojen turvotusta.
-
Laihdutus ylipainoisilla! Ylipaino rasittaa jalkoja ja voi saada aikaan esimerkiksi jalkojen virheasentoja, turvotusta ja kovettumia.
-
Lopeta tupakointi! Tupakointi heikentää ääreisverenkiertoa ja näin ollen tupakoinnin lopettamisella voi muiden terveysetujen lisäksi olla vaikutusta jalkojen hyvinvointiin.
-
Syö terveellisesti! Ruokavalio vaikuttaa myös jalkojen terveyteen, esimerkiksi liian rasvainen ruokavalio altistaa ylipainolle sekä sydän- ja verisuonitaudeille ja liika suolan käyttö turvottaa ja ahtauttaa valtimoita. Huolehdi, että ruokavaliosi sisältää monipuolisesti kaikkia ravintoaineita ja kuitua, pyri syömään säännöllisesti pysyäksesi kylläisenä ja juo riittävästi vettä, ainakin 6-8 lasillista, päivittäin.
Jumppaa jaloille
Jalkojen ihon ja kynsien hoito