|
|
|
| Foorumi |
| Kirjoittaja |
Viesti |
|
Omega 3
|
|
Otsikko: Margariinilla pääsee ennenaikaiseen hautaan!
Lähetetty: Ti Maa 20. 2012 - 16:51
|
Lainaa
|
Ilmoita
|
Margariinilla pääsee ennenaikaiseen hautaan!
Eläinrasva ei todellakaan ole vaarallista. THL:lla on aihetta pyytää anteeksi Suomen kansalta. Teidän kannattaa kysyä mihin tutkimuksiin eläinrasvan vaarallisuus perustuu. Aina kun lehdessä tulee vastaan jokin älytön väite, kuten esimerkiksi, että voi tai eläinrasva tukkii suonet tai niitä syömällä kuolee sydänkohtaukseen, pyytäkää silloin jutun julkaisseelta lehdeltä perustelut miksi kirjoittavat juuri sillä tavalla. Jos jutussa haastatellaan jotain asiantuntijaa, pyytäkää häneltä viipymättä tietoa siitä, mihin tutkimuksiin hän perustaa näkemyksensä eläinrasvojen vaarallisuudesta.
Margariini aiheuttaa tulehdusta elimistössä (mm. suolistossa ja verisuonissa), jonka seurauksena yleinen vastustuskyky heikkenee. Lisäksi margariinit lisäävät riskiä sairastua syöpään, sydän- ja verisuonitauteihin sekä suolistosairauksiin. Margariinin käytöllä on yhteys rintasyöpään, vatsalihavuuteen ja suoliston tulehdussairauksiin kuten haavainen paksusuolen tulehdus. Tulehduksellisista suolistosairauksista uhkaa tulla kansantauti vuoteen 2020 mennessä. Tällä hetkellä suolistosairauksista kärsii n. 40 000 suomalaista. On todettu, että linolihaponkäyttö kolminkertaistaa riskin saada haavaisen paksusuolen tulehduksen. Happoahan saa rypsistä, rapsista, auringonkukkaöljystä ja margariinista.
Ja täältähän se sairastuvuusruokavalio tulee viralliseksi.
STRIP-tutkimuksen tavoitteet ja tulos: Ohjauksen tavoitteena on edelleen, että nuoret noudattaisivat ravitsemussuositusten mukaista ruokavaliota, joka on vain vähän tyydyttynyttä rasvaa ja kolesterolia sisältävä, vähäsuolainen ja runsashiilihydraattinen. Projektin tulosten perusteella on Suomessa mm. otettu yleiseen käyttöön suositus rasvattoman maidon ja kasviöljylisän (MARGARIINI) käytöstä 12 kuukauden iästä alkaen. Tuloksia on sovellettu ja sovelletaan laajasti kehitettäessä neuvoloiden, koulujen ja muun terveydenhuollon neuvontamenetelmiä ja optimoitaessa niiden vaikuttavuutta.
http://stripstudy.utu.fi/tutkimus.html
Kolesteroli voi tosiaan olla riskitekijä, mutta lähinnä siitä tekee riskitekijän pienet, sokeristuneet ja hapettuneet LDL-partikkelit. Ja mikä näitä aiheuttaakaan? Vähärasvainen hiilihydraattipitoinen ravinto.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suomalainen_ravitsemuspolitiikka.htm
Käsitys rasvan haitallisuudesta on juurtunut syvälle. Kaikki tietävät, että Atkinsin dieetti on koitunut joidenkin ihmisten kohtaloksi – tai niin meille on ainakin kerrottu. Ryhdyttyäni noudattamaan VHH-ruokavaliota vaimoni pakotti minut hankkimaan henkivakuutuksen. Kymmenen viime vuoden aikana lukuisissa tutkimuksissa on vihdoin ja viimein perehdytty siihen, mistä Atkinsin dieetissä on kyse. Tulokset osoittavat, että riski sairastua sydänsairauksiin itse asiassa pienenee, jos ihminen toimii vastoin terveysviranomaisten suosituksia ja rasvojen ja kalorien sijasta rajoittaakin hiilihydraattien syömistä. Sydämen terveydelle olennaisen eli hyvän hdl-kolesterolin määrä veressä kasvaa, ja verisuonia tukkiva vaarallinen ldl-kolesteroli pehmenee. Sen lisäksi veren insuliinipitoisuus laskee, insuliiniresistenssi katoaa ja verenpaine normalisoituu. Ihmiset ovat yrittäneet suojella sydäntään välttelemällä rasvaa. Vähärasvainen ruokavalio on kuitenkin sydämelle haitallinen, sillä se sisältää paljon hiilihydraatteja. Se, että terveysviranomaiset yrittävät saada kansan syömään rasvatonta ruokaa, on yksi perustavimmista syistä sille, että lihavuus- ja diabetesluvut ovat räjähtäneet käsiin.
http://www.rd.fi/vahahiilihydraattinen-ruokavalio-toimiiko-se
|
|
75µg
|
Lähes 50 vuotta monet ovat noudattaneet perinteisen terveydenhoidon sanelemia ravintosuosituksia, joissa neuvotaan runsaasti hiilihydraatteja ja vähän tyydytettyjä rasvoja sisältävää ruokavaliota. Lopputuloksena on ollut 700 %:n diabeteksen lisäys samalla aikavälillä, ja monet ovat alkaneet pitää diabetesta parantumattomana kroonisena sairautena.
Tämä ei selväsikään ole totta, mutta väistämätön seuraus karkeasti virheellisistä ravintosuosituksista. Sen sijaan teidän on eliminoitavat ruokia, joihin kehonne reagoi tuottamalla insuliinia. Näitä ovat kaikki sokerilajit ja viljat – myös ”terveelliset” viljat, kuten kokojyväluomuviljat. Tämä tarkoittaa kaikkien leipien, pastan, murojen, riisin, perunan ja maissin välttämistä. Teidän on vältettävä jopa hedelmiä, kunnes verensokerinne on hallinnassa.
http://blog.vogel.fi/2012/03/alakarppia-aloittelijoille/
|
|
voita
|
""""Luulin jo että pitkään jatkunut suomalainen rasvasota olisi päättynyt. Sitten Pekka Puska palasi kesälomiltaan takaisin töihin…
Pekan mukaan voi ja muut kovat rasvat nostavat edelleen kolesterolitasoa, jonka myötä suonet tukkeutuu. Nykytietämyksen valossa nämä väitteet ovat vähintään outoja. Hieman verrattavissa siihen, että Esko Valtaoja rupeaisi huomenna väittämään auringon kiertävän maata.
THL on tullut siihen tulokseen, että viimeaikainen ravintokeskustelu on hämmentänyt osaa väestöä ja vaikuttanut ruokavalioon kolesterolitasoa nostavasti. Olisi mielenkiintoista tietää, että millä ihmeellä THL tämän väitteen voisi todistaa. Yhtä hyvin tuo kolesterolitasojen nousemisen voi selittää sateisella kesällä tai Nokian kurssisyöksyllä.
Oleellisintahan tässä kaikessa on se, että kolesteroliin tuijottaminen on useimmissa tapauksissa ihan turhaa työtä. Itse asiassa Maailman Terveysjärjestön MONICA-tutkimus paljastaa, että keskimääräisen kolesterolitason kohotessa riski sydänkuolemaan putoaa. Samasta tutkimuksesta selviää myös se, että maissa missä kolesterolitasot ovat alhaisimmat, on sydäntautitilastot kaikkein pahimpia.
Itse en tule enää palaamaan jatkossa tähän turhauttavaan rasvasotaan. Jos kolesterolijutut kiinnostaa enemmän, niin kannattaa lukea Christerin ja Antin blogeja.
Iltapäivälehtien ja muun nykyuutisoinnin varassa päätöksiään tekevät ihmiset ovat ravitsemusjuttujen osalta melko hankalassa tilanteessa. Yhtenä aamuna Antti Heikkilä hehkuttaa Studio 55 ohjelmassa eläinrasvoja ja viljatonta ruokavaliota. Seuraavana päivänä Pekka Puska ryntää Ilta-Sanomien etusivulle ja julistaa viljojen ehdotonta terveyttä ja voin hengenvaarallisuutta. Kun tähän soppaan lisätään vielä päivittäin uutisoidut viimeisimmät tutkimustulokset eri ruoka-aineista, niin melko moni menee tässä pyörityksessä sekaisin.
Tilanne on valitettava, koska avain oikeaan ravitsemukseen on lähempänä kuin voimme kuvitellakaan. Moni meistä suunnistaa ravitsemusasioiden suhteen muiden tekemillä kartoilla, kun se oikea ja toimiva kartta olisi ihan käden ulottuvilla.
Ruoan kanssa voi tehdä rauhan. Toivon, että mahdollisimman moni meistä huomioisi myös tämän vaihtoehdon. Ruoan pitäisi olla nautinto eikä mikään ase turhassa sodassa. Syöminen on maailman yksinkertaisin asia. Miksi olemme tehneet siitä niin hirmu vaikeaa? Voisimme ottaa oppia vastasyntyneestä, jonka tiedot viimeisimmistä tutkimustuloksista ovat olemattomia, mutta hän osaa omien vaistojensa avulla hakeutua optimaalisen ravinnon lähteelle, eli äidin rinnalle.
Me emme tarvitse yhtään ihmedieettiä vaan ainoastaan meille sopivaa ruokaa. Vain sinä tiedät mitä sinun tulee syödä.
.""""
http://www.raikasweb.com/turha-rasvasota
"""THL ja Pekka Puska saivat pahasti selkäänsä kaksi vuotta sitten. Nytkö yritetään revanssia epäreilulla toiminnalla ja aseman väärinkäytöllä? Brezhneviläisyys kukoistaa jälleen!"""
http://www.turkulainen.fi/blogit/lukijan-kirjoitukset/137788-thl-ja-pekka-puska-pelottelevat-karppaajia-perusteettomasti
|
| Viestejä: 3 | Luettu: 3,129 |
|