Runsas oliiviöljyn käyttäminen todella kannattaa
Julkaistu 23.06.2011
Ranskalaistutkijoiden mukaan runsaasti oliiviöljyä ruoanlaitossa käyttävät sairastuvat aivohalvauksiin noin 40 prosenttia epätodennäköisemmin kuin samanikäiset, jotka eivät käytä lainkaan oliiviöljyä.
Tässä
aineistossa 40 prosenttia tarkoitti, että tuhannesta oliiviöljyn
käyttäjästä noin yksitoista harvempi sai aivohalvauksen seurannan
aikana.
Oliiviöljy on aiemmin yhdistetty mm. pienentyneeseen diabeteksen, verenpainetaudin, kolesteroliongelmien ja lihavuuden
riskeihin. Hyödyt on selitetty öljyn omega-3-rasvahapoilla sekä
polyfenoleilla, mutta on silti epäselvää, mikä oliiviöljyn ainesosa
riskejä pienentää ja missä määrin muut elintavat ja ruokavalio
selittävät yhteyttä.
Tutkimus julkaistiin Neurology-lehdessä,
ja siihen osallistui 7 600 yli 65-vuotiasta miestä ja naista, jotka
eivät seurannan alkaessa olleet sairastaneet aivohalvauksia. Runsaan
viiden vuoden aikana heille sattui yhteensä 148 aivohalvausta. Runsaana
pidettiin oliiviöljyn säännöllistä käyttöä ruoanlaitossa sekä
salaattikastikkeena ja leivän kostukkeena.
Aivohalvaukseen sairastuu vuosittain noin 14 000 suomalaismiestä ja -naista.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Neurology 2011
Copyright Duodecim 2011
Lue myös:
Pitkän iän ja hyvän terveyden salaisuus: Välimerellinen ruokavalio
Oliiviöljy ja kasvikset pudottavat huomattavasti sepelvaltimotaudin riskiä
Neitsytoliiviöljy on erityisen sydänystävällistä