Keskeytetty yhdyntä
Keskeytetty yhdyntä (coitus interruptus) ei
varsinaisesti ole ehkäisymenetelmä eikä missään nimessä luotettava keino
ehkäistä raskaaksi tulemista. Se perustuu olettamukseen, että siittiöitä ei
pääse emättimeen, jos mies kesken yhdynnän tuntiessaan siemensyöksyn lähestyvän
vetää siittimensä pois ja antaa siemensyöksyn tulla emättimen ulkopuolelle.
Keskeytetty yhdyntä on erittäin epävarma keino yrittää ehkäistä raskaus. Jo
ensimmäisissä siittimen päähän tulevissa ns. liukastustipoissa voi olla
miljoonia siittiöitä, jolloin ne pääsevät emättimeen jo heti ensimmäisellä
työnnöllä. Näin ollen pelkkä siemensyöksyn estäminen emättimeen ei riitä
ehkäisyksi, koska "vahinko" voi olla jo tapahtunut. Usein myös miehen
nautinnonhalu saattaa lykätä ratkaisevaa päätöstä ja siittimen pois vetäminen
tapahtuu liian myöhään. Erään yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan keskeytettyyn
yhdyntään turvautuneista pareista 19 % oli kokenut "vahingon" ja
nainen oli tullut raskaaksi.
Siemensyöksyn tulon ennustaminen ei aina ole helppoa. Nopea tai ns.
ennenaikainen siemensyöksy on sitä yleisempää mitä nuoremmasta miehestä on
kyse. Siemensyöksyn tulo vaihtelee myös tilanteesta toiseen. Esimerkiksi
alkoholin käyttö saattaa nopeuttaa tai myöhäistää siemensyöksyä, mutta se
vaikeuttaa myös sen ennustamista ja hidastaa reaktioita. Lisäksi yhdynnän
keskeyttäminen juuri kesken nautinnollisimman hetken vähentää yhdynnän
miellyttävyyttä ja kummankin orgasmi saattaa jäädä epätäydelliseksi.