Saisiko nuori katsoa elokuvia, joissa näkyy seksiä?
Julkaistu 26.07.2012
Tätä tutkijat ovat yrittäneet selvittää yli kuuden vuoden ajan: jos
katsoo paljon seksiä sisältäviä elokuvia kovin nuorena, päätyykö itse
petipuuhiin hyvin nuorena ja kenties vailla huolta huomisesta, ilman
kondomia?
Yhdenlaisen vastauksen antaa uusi tutkimus, joka on tuloillaan julki Psychological Science -julkaisussa. Kyseessä on psykologian alan tiedejärjestön (Association for Psychological Science) julkaisu.
Tämän tutkimuksen mukaan vastaus vaikuttaisi olevan kyllä:
-
Ne nuoret, jotka altistuvat muita useammin seksuaaliselle sisällölle
elokuvien kautta, alkavat harrastaa seksiä muita nuorempana. Lisäksi
heillä on enemmän seksikumppaneita, ja he käyttävät muita
epätodennäköisemmin kondomia satunnaisten partnereiden kanssa, summaa
tutkimuksia johtanut psykologian alan tieteilijä Ross O’Hara kyseisen tiedejärjestön tiedotteessa.
O’Hara
tarkoittaa seksuaaliselle sisällölle altistumisella esimerkiksi
yhdynnän tai syvän suutelemisen näkemistä elokuvassa. Tutkija
työskentelee Missourin yliopistossa Yhdysvalloissa.
Korkeaa elämyshakuisuutta
O’Hara
ja muut tutkijat saivat selville, että mitä enemmän nuorena altistui
seksuaaliselle sisällölle elokuvissa, sitä enemmän esiintyi korkeaa
elämyshakuisuutta nuorella iällä. Tämä eämyshakuisuus
seksuaalikäytöksessä voi kestää pitkälle murrosiän loppupuolelle ja jopa
parikymppiseksi asti.
Tutkijoiden mukaan seksiä sisältävät elokuvat aktivoivat elämyshakuisuuden persoonallisuuspiirrettä.
O’Hara
sanoo, että seksiä sisältävät elokuvat vaikuttavat nuorten
persoonallisuuteen – sitä kautta, että elämyshakuisuuden
persoonallisuuspiirteessä tapahtuu muutoksia.
Elämyshakuisuus on
persoonallisuuspiirre, johon on tutkijoiden mukaan kovasti taipumusta
10-15-vuotiaana. On havaittu, että tässä iässä taipumus hakea
monenlaisen välitöntä stimulaatiota nousee. Tuolloin hormonien raju
vellominen voi tehdä järkevän ja arvostelukykyisen ajattelun hieman
vaikeammaksi kuin muussa iässä.
Seksuaalisia käsikirjoituksia elokuvista
Tutkijat
spekuloivat myös sillä, että nuoret saattavat oppia tietynlaisia
käytösmalleja elokuvien näyttämistä seksuaalisista viesteistä. Moni
nuori voi napata valkokankaalta ”seksuaalisia käsikirjoituksia”, jotka
toimivat esimerkkeinä siitä, miten käyttäytyä monimutkaisissa
tunnetilanteissa.
Psykologisen tiedejärjestön tiedotteessa
kerrotaan myös aiheeseen kytkeytyvä luku: 57 prosentille14-16-vuotiaista
amerikkalaisnuorista media on tärkein seksuaalisen tiedon lähde.
Pitäisikö katsominen sallia vai ei?
Kuten
tutkijat muistuttavat: tämäkään tutkimus ei osoita aukottomasti täysin
suoraa vaikutusketjua siitä, miten muhinointi leffoissa vaikuttaa
nuorten seksuaalikäyttäytymiseen.
Mutta pitäisikö nuoren sitten antaa katsoa seksiä sisältäviä elokuvia? Miten vanhemman olisi syytä toimia?
Ainakin
tutkija O’Hara on sitä mieltä, että seksisisältöisten leffojen
katsomista pitäisi rajoittaa. Hän sanoo, että tämä ja muut tutkimukset
antavat niin vahvaa näyttöä elokuvien kyseenalaisesta vaikutuksesta
seksuaalikäyttäytymiseen, että vanhempien olisi suositeltavaa rajoittaa
sitä, minkä verran lapset näkevät seksuaalista sisältöä elokuvissa.
Miten tutkimus tehtiin?
O’Hara
ja muut tutkijat kartoittivat 684 suosituinta elokuvaa vuosilta
1998-2004. Elokuvista merkittiin joka ikinen sekunti seksuaalista
sisältöä kuten syviä suudelmia tai yhdyntää.
Pohjana käytettiin
myös aiemmin tehtyä elokuvatutkimusta vuosilta 1950-2006. Havainto oli,
että yli 84 prosentissa leffoista oli seksuaalista sisältöä. Eikä tämän
kartoituksen mukaan suurimmassa osassa nykyfilmejä ole turvaseksistä
merkkiäkään.
Tutkimuksessa otettiin seurattavaksi 1 228 nuorta,
joiden ikähaitari oli 12-14 vuotta. Jokainen tutkittava raportoi, mitä
elokuvia oli nähnyt satunnaisesti valitusta 50 elokuvan otannasta.
Kuusi
vuotta myöhemmin palattiin asiaan ja kartoitettiin, millaista
tutkittavien seksuaalikäytös oli: Minkä ikäisenä he kenties olivat
aloittaneet seksielämän? Käytettiinkö kondomia johdonmukaisesti?
Oltiinko Petipuuhissa yksiavioisia vai oliko seksikumppaneita useita?
Lähde: Tiedote/Association for Psychological Science
Lue myös:
Tee vauva, saat lampaantaljan - yhä useampi kunta antaa lapsilahjan
10 asiaa jotka nainen haluaa miehen tietävän
Kauniimpi sukupuoli on nyt myös älykkäämpi
Sydänkohtauksia jo lapsilla?