Tästä syystä surulliset elokuvat tekevät katsojansa onnelliseksi
Julkaistu 17.04.2012
Uuden tutkimuksen mukaan surullisten elokuvien katsominen tekee ihmisistä onnellisempia, koska ne saavat heidät ajattelemaan rakkaimpiaan, uutisoi Healthline.com.
– Traagiset tarina keskittyvät usein ikuiseen rakkauteen, mikä saa katsojat ajattelemaan rakkaitaan ja olemaan onnellisia siitä, mitä heillä on, kertoo tutkimusta johtanut professori Silvia Knobloch-Westerwick Columbuksen yliopistosta.
Tutkimukseen osallistui 361 korkeakouluopiskeljaa, jotka katselivat lyhennetyn version elokuvasta Sovitus. Elokuvassa kaksi rakastavaista joutuvat eroon toisistaan ja kuolevat toisen maailmansodan aikana. Osallistujille esitettiin ennen elokuvaa ja sen jälkeen kysymyksiä, joiden avulla heidän onnellisuuttaan elämässä mitattiin.
Mitä enemmän elokuva sai osallistujat ajattelemaan rakkaitaan, sitä onnellisempia he olivat. Itsekkäitä ajatuksia elokuvan aikana ajatelleet eivät kokeneet samanlaista onnellisuuden tunnetta. Itsekkäiksi ajatuksiksi laskettiin esimerkiksi sellainen, että katsoja ei pitänyt omaa elämäänsä yhtä pahana kuin elokuvan hahmon elämää.
Lue myös:
Nämä Hollywoodin terveysaiheiset elokuvat kannattaa ehdottomasti katsoa
Mieli maassa? – katso jokin näistä elokuvista!
Tappava virus elokuvassa - voisiko sama tapahtua oikeasti?
Elokuvat ja televisiosarjat antavat väärän kuvan elinten luovutuksesta