Unen tarve vähenee vanhetessa
Uuden tutkimuksen mukaan säännöllisen, kahdeksantuntisen yöunen tarve vähenee merkittävästi ihmisen vanhetessa. Yöunen lyhentymisestä huolimatta vanhemmat aikuiset tuntevat olevansa päivän aikana virkeämpiä kuin nuoremmat aikuiset.
Tutkijoiden mukaan syvä, palauttava uni vähenee iän karttuessa. Silti vanhemmat ihmiset viettävät enemmän aikaa hereillä kuin nuoremmat. Huolimatta siitä, että vanhempien aikuisten uni on kevyempää ja katkonaisempaa kuin nuorempien, heidän tarvitsee harvemmin torkkua päivän aikana.
Tutkimukseen osallistui 110 tervettä, normaalisti nukkuvaa aikuista. Heistä 44 oli nuoria, 33 keski-ikäisiä ja 31 vanhempia aikuisia.
Aluksi osallistujat nukkuivat yhden yön normaalisti. Kahtena seuraavana yönä heidän unensa keskeytettiin, minkä jälkeen he saivat nukkua yhden yön kunnolla palautuakseen.
Normaalien yöunien aikana nuoret nukkuivat keskimäärin 433,5 minuuttia, keski-ikäiset 410 minuuttia ja vanhemmat aikuiset 390 minuuttia. Samana yönä nuoret nukkuivat syvää unta 118,4 minuuttia, keski-ikäiset 85,3 minuuttia ja vanhemmat 84,2 minuuttia.
Lisäksi tutkimuksessa huomattiin, että nuoremmat aikuiset nukahtavat päiväunilla nopeammin kuin vanhemmat. Nuoremmilta päiväunille torkahtaminen vie noin 9 minuuttia, kun taas vanhemmilta siihen kuluu melkein vartti.
Tutkimuksesta kirjoitti SLEEP.
Lue lisää:
6 myyttiä unesta ja nukkumisesta
Uni ei tule käskemällä - Unilelu on luvallinen aikuisellekin
Unettomuus ja unihäiriöt
Nämä ruoat voivat haitata uniasi
Näin elät 100-vuotiaaksi