Kokaiinin pitkäaikaiskäyttö sekoittaa aivot
Julkaistu 23.04.2012
Toistuva altistuminen kokaiinille vähentää aivojen palautejärjestelmälle oleellisen proteiinin syntymistä, osoittaa tuore amerikkalaistutkimus. New Yorkissa sijaitsevan Mount Sinain terveysaseman tutkijoiden mukaan proteiinin vähentyminen voimistaa kokaiinin käyttöä ja johtaa riippuvuuteen.
Tuloksista toivoa uusiin hoitokeinoihin
Kokaiinin sekoittava vaikutus aivojen normaalin toiminnan kannalta tärkeälle, neuronien kasvuun vaikuttavalle proteiini Rac1:lle paljastui tutkijoille heidän soveltaessaan uutta optogenetiikaksi kutsuttua menetelmää tutkimuksissaan. Optogenetiikassa aivoja voidaan tutkia hyvin tarkasti käyttämällä genetiikan menetelmiä ja valoa.
Käyttäessään uutta menetelmää hiirikokeissa tutkijat onnistuivat lisäksi estämään aivojen kokaiinin käyttöä lisäävän palautejärjestelmän syntymisen. Vaikka koe onnistui hiirillä, vaatii saman toimenpiteen onnistuminen ihmisillä paljon lisätutkimuksia. Tutkijat ovat kuitenkin tulevaisuuden hoitokeinojen suhteen toiveikkaita.
- Kokaiiniriippuvuuden hoitoon ei käytännössä ole olemassa lainkaan lääkinnällistä keinoa – tällä hetkellä hoitokeinoihin lukeutuu vain psykoterapia. Tutkimuksemme myötä voimme ensikertaa todella miettiä vaihtoehtoisten hoitokeinojen kehittelemistä, sillä periaatteet aivojen palautejärjestelmän muokkaamiselle on luotu, toteaa vastaava tutkija ja neurotieteen professori Eric Nestler Mount Sinain terveysasemalta.
Lähde:
medicalxpress.com
Lue lisää:
Aivot eivät tunne kipua - ja muita faktoja pään sisältä
Pidä hyvää huolta aivoistasi
Alkoholi kutistaa aivoja, ainakin naisilla
Kokaiini voi aiheuttaa sydäninfarktin nuorellekin