Rytmihäiriö saa muistinkin heikkenemään
Julkaistu 10.05.2012
Eteisvärinä-rytmihäiriötä
potevien muisti ja muut mielentoiminnot saattavat heikentyä sairauden
myötä, vaikka he eivät sairastuisi varsinaiseen aivoinfarktiin. Lisäksi eteisvärinä vaikeuttaa päivittäisten askareiden hoitoa niin, etteivät iäkkäät potilaat enää pärjää ilman apua.
Kanadalaistutkijoiden
havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä vaikka eteisvärinään on
yhdistetty samanlaisia haittoja aiemminkin, tutkimuksista on jäänyt
epäselväksi johtuvatko vaikutukset eteisvärinästä vai aivoinfarkteista,
joille eteisvärinä altistaa, ja jotka myös heikentävät muistia.
Tulokset julkaistiin Kanadan lääkäriliiton CMAJ-lehdessä,
ja niiden perusteella viiden vuoden seurannan aikana noin kolmannes
eteisvärinäpotilaista koki kognitiivisten mielentoimintojen
heikentymistä, fyysisen toimintakyvyn selvää heikkenemistä tai joutui
pitkäaikaiseen laitoshoitoon. Muista osallistujista niin kävi vain
neljännekselle. Eteisvärinä liittyi myös suurentuneeseen riskiin
sairastua dementiaan.
Tutkimukseen
osallistui 31 000 keskimäärin 67-vuotiasta miestä ja naista, joista
noin tuhat sairasti eteisvärinää tutkimuksen alkaessa. Viisivuotisen
seurannan aikana sairastuneiden määrä kasvoi kahdellatuhannella.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: CMAJ 2012
Copyright Duodecim 2012
Lue lisää:
Eteisvärinä - yleisin sydämen rytmihäiriö
Varfariini edelleen hyvä eteisvärinää sairastaville
Eteisvärinän ja eteislepatuksen riski suurempi tulehduskipulääkkeitä käyttävillä