Muistiklinikka
Etsi lääkäri
Etsi hammaslääkäri
Muistiklinikka Miten aivoja hoidetaan? Tutustu muistisairauksiin sekä eri tukimuotoihin Muistiklinikassa. Voit myös testata muistiasi Muistitestillä tai Muistipelillä.

Uutisia muistista

Pienempi fontti Suurempi fontti   Tulosta Lähetä ystävälle

Masentava maanantai johtuukin sosiaalisesta jet lagista?

Julkaistu 23.07.2012

Jos sängystä nouseminen oli tänä maanantaiaamuna hankalaa, saatat kärsiä sosiaalisesta jet lagista, arvelevat tutkijat.

Tutkijoiden mukaan myöhään nukkuminen viikonloppuisin tekee ihmisistä väsyneitä työviikon alkaessa, ja pahimmillaan tokkurainen olo voi kestää jopa keskiviikkoon asti, uutisoi Daily Mail.

Tokkuraisuuden välittömiin vaikutuksiin kuuluu huonompi muisti sekä reaktioajat, mikä voi selittää sen, miksi monet tuntevat maanantaiaamuisin olonsa veltoksi.

Ajan myötä toistuvat muutokset unirytmiin voivat tehdä ihmisestä myös lihavamman ja saavat hänet tarttumaan helpommin tupakkaan ja kahviin, uutisessa kerrotaan.

Yhdysvaltalaisen Rushin yliopiston tutkimuksessa havaittiin, että vain kahden tunnin muutos normaaliin unirytmiin voi pahentaa oloa työviikolla.

Tutkimukseen osallistuneita pyydettiin painamaan nappia, kun he näkivät häränsilmän ilmestyvän ruudulle. Osallistujat olivat hitaampia reagoimaan aamuisin kuin iltaisin, mikä ei yllättänyt tutkijoita, mutta he olivat myös hyvin paljon hitaampia reagoimaan sen jälkeen, kun olivat joutuneet heräämään aikaisin parin myöhäisen aamun jälkeen.

Termin sosiaalinen jet lag kehitti saksalainen tutkija Till Rönneberg, jonka mukaan ilmiö voi vaikuttaa merkittävästi terveyteen kohottamalla alkoholin, tupakoinnin ja kofeiinipitoisten juomien käyttöä.

Toisin kuin matkustamiseen liittyvä aikaerorasitus, sosiaalinen jet lag voi tapahtua joka viikko.

Lue lisää:
Näin herätyskellon herätys vaikuttaa elämääsi
Sairauslomat lisääntyvät – maanantai suosituin päivä
Liian aikaisin herääminen lihottaa





Arvostele artikkeli
(0 arvostelua)
Tämä artikkeli antoi minulle riittävästi tietoa:
Ei pidä paikkaansa Pitää paikkansa
Lukijoiden kommentit (2)
Näytä kommentit

ihmiset ovat erilaisia (vieras)

23.07.2012 14:37

 

Osa ihmisistä on aamuvirkkuja ja osa iltavirkkuja. Tämä pitäisi huomioida työajoissa. Illalla /iltapäivällä toisilla sujuu paremmin kuin aamulla. Lisäksi joillekin aikainen aamu on luonnoton rytmi. Asiaa ei voi syrjäyttää koska se koskettaa monia.

 


Captain Obvious (vieras)

23.07.2012 13:42

 

Ettei vaan toi krapula liittyis mitenkään tähän hommaan?

 


Kirjoita oma kommenttisi
Kommentti:
Nimimerkki:

Valitse tarkasteeksi "Hoito" (kohta 5)

Varmistus:

tutustu Muistiklinikkaan



TERVE24

 
PalveluinfoSivukarttaPalauteMediatiedot